Työllisyyspalvelut saa uudet tilat Turengin ytimestä

Torikadun tilat vapautuivat, kun Janakkalan Osuuspankki siirtyi huhtikuussa valmistuneeseen kauppakeskukseen.

Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden päällikkö Pauliina Polvinen uuden toimitilan edessä Torikadulla.

Janakkalan työllisyys- ja kotoutumispalvelut muuttavat Turengissa Torikadulle. Uudet tilat avataan kesäkuun toisella viikolla.

Torikadun tilat vapautuivat, kun Janakkalan Osuuspankki siirtyi huhtikuussa valmistuneeseen kauppakeskukseen.

Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden päällikkö Pauliina Polvinen uskoo uusien tilojen ja sijainnin palvelevan paremmin sekä asiakkaita että työntekijöitä.

”Kuntien rooli on kasvanut työllisyyspalveluissa jatkuvasti ja kasvaa edelleen”, Polvinen sanoo viitaten hallituksen vuonna 2021 tekemään linjaukseen TE-palveluiden siirrosta paikallistasolle.

TE24-uudistuksen tarkoitus on tuoda palvelut lähemmäs asiakkaita.

”Tämä sijainti tukee sitä, että voimme olla entistä helpommin lähestyttäviä”, Polvinen uskoo.

Myös kotoutumistyössä on kunnalla aiempaa suurempi rooli. Vuoden alusta Janakkalan kunnassa aloitti uusi kotoutumispalveluiden yksikkö. Muutos liittyy sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtymiseen kunnista hyvinvointialueille, minkä myötä vastuu kotoutuspalveluista jäi kunnille.

Polvisen mukaan Torikadun isot ja monikäyttöiset tilat mahdollistavat laajemman yhteistyön ja palveluiden keskittämisen. Tiloihin tulee myös asiakaskone, jota kuntalaiset voivat käyttää sähköiseen asiointiin.

Työllisyys- ja kotoutumispalveluiden toimipiste on auki ainakin tiistaista torstaihin ja aukioloaikoja laajennetaan mahdollisesti myös maanantaihin.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos