Tätä on odotettu pitkään – Kuvat näyttävät uudenkarhean koulukeskuksen koko komeudessaan
Kesäkuun alussa luovutetaan avaimet. Sisältä löytyy jo kalusteita vaille valmiita luokkatiloja. Jutusta löydät kuvasarjan, jossa voit verrata työmaalla tapahtunutta muutosta viime kesän lopulta tähän päivään.
Harri Turunen (vas.) ja Joni Lintula demonstroivat, kuinka luokkien väleihin asennetut taiteovet toimivat. Opettaja voi sulkea tai avata luokkatilan sen mukaan, kuinka suuri opetusryhmä on kyseessä. Kuva: Aatu Träff
Turengin uuden koulu- ja monitoimikeskus Välkyn rakennustyömaa puksuttaa kovaa vauhtia eteenpäin. Sisätilojen suhteen edessä on enää reilu kuukauden mittainen loppurutistus.
”Kesäkuun alussa luovutetaan avaimet. Ulkoalueita jää vielä heinäkuulle, mutta sisätilat valmistuvat toukokuun loppuun mennessä”, Janakkalan kunnan rakennuttaja Harri Turunen kertoo.