Kunta etsii sopivaa hintaa Turengin keskustakolmion kerrostalotonteille – Näin isot talot tonteille saa rakentaa

Katso kartasta, missä kerrostalotontit sijaitsevat.

Kerrostalotontit sijaitsevat Harvialantien ja Tohvelantien risteyksessä.

Janakkalan kunta hinnoittelee uudelleen Turengin keskustakolmion kerrostalotontin. Samalla määritellään hinta myös kahdelle viereiselle kerrostalotontille. Tekninen lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 18. huhtikuuta.

Tontit sijaitsevat Tohvelantien ja Harvialantien risteyksessä. Tohvelantien puoleisen korttelin tontti on ollut myynnissä vuosikausia hintaan sata euroa neliömetriltä, mutta nyt kunnan maankäyttö tilasi tonteista ulkopuolisen arvion, jonka perusteella hintaa on päätetty laskea 20 prosenttia paremmin markkinatilanteeseen sopivaksi.

”Keskustakolmion kerrostalotontit esitetään hinnoiteltavaksi 80 euroa neliömetriltä ja asia on teknisen lautakunnan käsittelyssä tiistaina”, Janakkalan kunnan kiinteistöinsinööri Marika Kolehmainen kommentoi sähköpostitse.

Samalla perusteella myyntiin tulevien Harvialantien puoleisen kahden tontin hinnaksi määriteltiin 80 euroa neliömetriltä. Tässä korttelissa oleville linja-autoaseman laitureille etsitään uutta sijaintia.

”Kaikille kolmelle tontille saa rakentaa 1800 kerrosneliömetriä ja viisikerroksiset talot”, Kolehmainen selventää.

Arvioinnissa tarkasteltiin vastaavien kohteiden toteutuneita kauppahintoja lähikunnissa ja todettiin, ettei tällaisia kauppoja ole juuri ollut.

Kolehmainen uskoo, että rakenteilla olevat uudet rakennukset, kuten Turengin uusi S-market ja koulukeskus Välkky luovat positiivista suuntaa keskustakolmion tonttikaupalle.

EDIT: 18.4.2023 klo 8.50: Tarkennettu, että vain yhden tontin hintaa lasketaan. Kaksi muuta tonttia tulevat myyntiin vasta ensimmäistä kertaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos