Hakamäkeen rakennettavan urheilukentän asemointia on jouduttu muuttamaan alkuperäisestä suunnitelmasta. Syynä on se, että maaperätutkimukset paljastivat alueen pohjoispuolella olevan täyttömaata, joka ei sovellu urheilukentän pohjaksi.
”Täyttömaa on heterogeenistä ja sisältää helposti routivaa materiaalia. Kentän pohjalle halutaan tasalaatuista maata”, liikuntapäällikkö Inkeri Jortikka sanoo.
Kenttää käännettiin alkuperäisestä suunnitelmasta 90 astetta.
”Ensin tarkasteltiin, voiko kenttä pysyä samassa asemassa, mutta siirtää etelämmäksi, mutta siellä korkeuskäyrät ovat niin isot, että luiskista tulisi liian jyrkät.”
Urheilukentän uusi asemointi ei tarkoita sitä, että nyt olisi tehty turhaa työtä alkuperäisen suunnitelmaluonnoksen perusteella. Tähän mennessä alueella on tehty nimenomaan suunnitelmavaiheeseen liittyviä maaperätutkimuksia ja maansiirtotöitä.
”Hankkeessa on lähdetty tarkentavasta suunnitelmasta juuri sen vuoksi, että saadaan tehtyä kerralla oikein.”
Suunnitelmaluonnosta tarkennetaan vielä, koska urheilukentän uuden asemoinnin myötä pysäköintialueen, huoltorakennuksen ja katsomoiden paikat on vielä määrittämättä.
Konttilan ulkoilureitti poikki kaksi kesäkautta
Jortikka kertoo, että urheilukenttähankkeen eteneminen kiinnostaa kuntalaisia.
”Hankkeesta tulee paljon kyselyjä, se on hienoa. Myös työmaan vaikutuksista ulkoilureitteihin kysellään.”
Työmaa vaikuttaa Konttilan ulkoilureitin käyttöön. Ulkoilureitti ei ole käytössä Hakamäen vanhan soranottoalueen kohdalla. Reitti pysyy suljettuna suunnitelman mukaan marraskuuhun asti, ja suljetaan jälleen huhtikuusta marraskuuhun vuonna 2024.
”On jouduttu rajaamaan ulkoilureitin käyttöä, jotta saadaan turvallisesti järjestettyä työmaaliikenne alueelle.”