PAM antoi lakkovaroituksen kaupan alalle – Lidlin Janakkalan jakelukeskus lakkokohteiden listalla

Lakko koskee varastoja ja suuria marketteja. Lakot koskevat kaikkia lakkokohteissa työskenteleviä PAMin ja Kaupan liiton neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä. Lakon piiriin kuuluvat myös vuokratyöntekijät.

Janakkalassa lakkovaroitus koskee Lidlin jakelukeskusta Rastikankaalla.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja työnantajia edustava Kaupan liitto ovat neuvotelleet alkuvuonna alan palkoista ja työehdoista. PAMin hallitus päätti vauhdittaa neuvotteluja lakkovaroituksella, joka koskee yli 185 toimipaikkaa, joissa työskentelee noin 20 000 työntekijää.

Janakkalassa lakkovaroitus koskee Lidlin jakelukeskusta Rastikankaalla. Jakelukeskus työllistää noin 300 logistiikan ja kaupan alan ammattilaista.

Lue lisää: Tavastia investoi 7 miljoonaa uusiin opetustiloihin keskellä Rastikankaan yritysaluetta ja tiivistää yhteistyötä Lidlin kanssa – tämä hankkeesta tiedetään nyt

”Kaupan liitto on ollut edelleen haluton keskustelemaan palkankorotuksesta, jolla turvattaisiin työntekijöiden ostovoima. Toivomme, että lakkovaroitus vauhdittaa nyt neuvotteluja”, toteaa Rönni-Sällinen.

”Kaupan alan yritykset tekevät hyvää tulosta ja samaan aikaan niiden työntekijät joutuvat säästämään kaikesta, jotta palkka riittää elämiseen. Työntekijät ovat oikeutettuja kunnolliseen palkankorotukseen.”

PAM tavoittelee neuvotteluissa Saksan teollisuudessa saavutettuun tasoon vertautuvia palkankorotuksia. Kaupan alan työntekijöille tämä tarkoittaisi noin 200 euron korotusta kuukausipalkkaan.

Jos ratkaisuun ei päästä, lakot alkavat maanantaina 6.2.

Kaupan alan lakot alkavat 25 varastossa maanantaina 6.2. ja päättyvät torstaina 9.2. Lakot jatkuvat yli 160 kaupan alan toimipaikassa torstaina 9.2. ja päättyvät lauantaina 11.2.

Lakko koskee varastoja ja suuria marketteja. Lakot koskevat kaikkia lakkokohteissa työskenteleviä PAMin ja Kaupan liiton neuvottelemien työehtosopimusten piiriin kuuluvia työntekijöitä. Lakon piiriin kuuluvat myös vuokratyöntekijät.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos