Viime vuosi oli tavanomaista lämpimämpi, koko maan keskilämpötila oli 0,9 astetta yli pitkän ajan keskiarvon

Viime vuonna suurin osa kuukausista oli tavanomaista lämpimämpiä.

Elokuu oli lähes koko maassa vähintään harvinaisen lämmin, Uudeltamaalta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella jopa poikkeuksellisen lämmin.

8.1. 6:00

Viime vuosi oli Suomessa tavanomaista lämpimämpi, kertoo Ilmatieteen laitos tiedotteessaan.

Koko maan keskilämpötila oli noin 3,8 astetta, mikä on 0,9 astetta yli pitkän ajan eli vuosien 1991‒2020 keskiarvon. Esimerkiksi vuosi 2020 oli kuitenkin lämpimämpi.

Viime vuonna suurin osa kuukausista oli tavanomaista lämpimämpiä. Elokuu oli lähes koko maassa vähintään harvinaisen lämmin, Uudeltamaalta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella jopa poikkeuksellisen lämmin.

Ainostaan huhtikuussa, syyskuussa ja joulukuussa suuressa osassa maata jäätiin keskiarvojen alapuolelle.

Viime vuoden ylin lämpötila, 32,9 astetta, mitattiin Porin lentoasemalla 28. kesäkuuta. Vuoden alin lämpötila, -35,7 astetta, havaittiin tammikuun 8. päivänä Enontekiön lentoasemalla.

Lue lisää: Tämä on Janakkalan luistelukenttien tilanne juuri nyt: Kolme kenttää auki, Harvialan kenttä kunnossa mahdollisesti keskiviikkoiltana

Uusi helmikuun sademääräennätys

Suuressa osassa Suomea vuotuinen sademäärä oli lähellä tavanomaista tai hieman tavanomaista pienempi.

Suurin vuosisademäärä havaittiin alustavien tietojen mukaan Pohjois-Karjalassa Nurmeksen Mujejärvellä, jossa satoi 834,3 millimetriä. Vähiten vuoden aikana satoi Utsjoen Kevolla, 400,6 millimetriä.

Vuoden suurin tilastoitava lumensyvyys oli Kittilän Kenttärovalla 11. huhtikuuta mitattu 132 senttimetriä.

Helmikuu oli Suomen etelä- ja keskiosassa paikoin ennätyksellisen sateinen. Uudellamaalla Siuntion Sjundbyn havaintoasemalla mitattiin uusi Suomen helmikuun sademääräennätys, 142,7 millimetriä.

Lumipeitteinen joulukuu

Joulukuun keskilämpötila oli Suomen länsiosassa ja Lapissa pääosin 1‒2 astetta tavanomaista kylmempi. Pohjois-Karjalasta Koillismaalle ulottuvalla alueella joulukuu oli puolestaan noin asteen pitkän ajan keskiarvoa leudompi.

Kuukauden alin lämpötila, -34,2 astetta, havaittiin Utsjoella Kevojärven havaintoasemalla 13. joulukuuta. Kuukauden ylin lämpötila, seitsemän lämpöastetta, mitattiin Ahvenanmaalla Kumlingen kirkonkylällä vuoden viimeisenä päivänä 31. joulukuuta.

Suurimmassa osassa Suomea oli lunta koko joulukuun ajan. Kuukauden alussa länsirannikolla ja loppukuukaudesta lounaisrannikolla ja -saaristossa oli ajoittain lumetonta.

Kuukauden lopussa lounaisrannikolla oli lunta 0–10 senttimetriä. Muuten etelässä ja lännessä lumensyvyys oli pääosin 15‒30 senttimetriä ja idässä ja pohjoisessa pääosin 25‒50 senttimetriä.

Suurin lumensyvyys oli kuukauden lopussa Lapissa Kittilän Pokassa ja Kainuussa Suomussalmen Pesiössä, jossa oli lunta 51 senttimetriä.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos