Janakkalassa siirtymä hyvinvointialueelle on sujunut pääosin hyvin, mutta esihenkilöstöä ovat työllistäneet toimimattomat ohjelmat

Janakkalan palvelualueen alueylilääkäri Suvi Hämäläinen uskoo, etteivät potilaat ole huomanneet vuonna 2023 aiempaan eroa toiminnassa. Työntekijät, yhteydenottokanavat ja palvelut ovat pysyneet samoina.

Janakkalassa terveysasemien yhteystiedot ja työntekijät ovat pysyneet samoina hyvinvointialueelle siirtymisestä huolimatta. Turengin terveysasema kuvattu maaliskuussa 2019.

4.1. 6:00

Janakkalassa sosiaali- ja terveydenhuollon siirtymä kunnalta hyvinvointialueelle on sujunut pääosin hyvin, kertoo Janakkalan palvelualueen alueylilääkäri Suvi Hämäläinen.

”Potilaiden hoito onnistuu kaikin puolin ihan samalla tapaa kuin aikaisemmin. Potilastietojärjestelmät toimivat ja niin edespäin. Mutta on ollut joitain tällaisia uudessa organisaatiossa olevia uusia ohjelmia ja niihin liittyviä juttuja, jotka työllistävät erityisesti esihenkilöitä”, hän avaa. ”Sellaisissa on ollut haasteita ja vähän ongelmia, että ne kaikki eivät ole toimineet.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos