Poliisi kutsuttiin poistamaan häirikkö kunnantalolta

Palvelutoimisto Lyylistä kerrotaan, että vastaavat tapaukset ovat hyvin harvinaisia.

Henkilö ei aiheuttanut kenellekään vaaraa.

29.11.2022 13:43

Kunnantalolle kutsuttiin aamupäivästä yhdeksän maissa poliisit paikalle, kun häiriötä aiheuttanut henkilö ei suostunut poistumaan viraston aulasta. Poliisin mukaan henkilö oli nauttinut alkoholia sisältäviä aineita, mutta pystyi itse kävelemään ulos rakennuksesta.

”Hän oli mahdollisesti juonut käsidesiä. Henkilö siirtyi muualle jatkamaan päivän viettoa”, poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan.

Palvelutoimisto Lyylistä kerrotaan, että vastaavat tapaukset ovat hyvin harvinaisia. Palvelutoimiston työntekijän mukaan henkilö ei aiheuttanut kenellekään vaaraa, mutta oli vaatinut päästä suoraan asioimaan kunnan sosiaalipalveluissa, mikä ei ole mahdollista. Henkilö ei kehotuksista huolimatta suostunut poistumaan, joten palvelutoimistosta soitettiin hätäkeskukseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos