Kiinnostavatko paikalliset asiat? – Janakkalan Sanomat etsii kesätoimittajaa

Haku päättyy 28.2.

Sanomalehti tuo oman kunnan uutiset, ilmiöt ja ihmiset lähelle.

11.2. 10:43

Janakkalan Sanomat etsii kesätoimittajaa tulevalle kesälle. Päätoimittaja Veera Visapää kertoo, että etsinnässä on tyyppi, joka tarttuu innolla kaikenlaisiin aiheisiin ja osaa tunnistaa ympäristöstään kiinnostavat ihmiset, uutiset ja ilmiöt.

”Olemme paikalla sekä kylissä että kunnantalolla ja meitä kiinnostaa juuri se, mikä kuntalaisille on tärkeää Janakkalassa. Sanomalehti tuo oman kunnan uutiset, ilmiöt ja ihmiset lähelle”, Visapää sanoo.

Pitkän etäelämisen jälkeen ihmisillä on entistä suurempi tarve nähdä ja kuulla kaikkea sitä, mitä ympärillä tapahtuu.

”Ja Janakkalassa tapahtuu paljon! Täällä on ihmisiä, jotka innostuvat ja tarttuvat toimeen. Myös kuntatasolla ollaan valmiita katsomaan eteenpäin”, Visapää arvioi.

Visapää lupaa, että kesän aikana ehtii jo sukeltaa pintaa syvemmälle kunnan asioihin ja oppia paljon uutta.

”Pienessä toimituksessa pääsee tekemään kaikkea ja toteuttamaan omia ideoita. Teemme töitä tiiminä ja jaamme ajatuksia, mutta arvostamme myös itsenäistä työotetta”, Visapää sanoo.

Toimittaja tekee työtä pääasiassa päivävuorossa.

Hakijoilta toivotaan jonkin verran journalistista työkokemusta. Ajokortti on välttämätön työn hoitamiseksi. Janakkalan Sanomien toimitus sijaitsee Turengissa. Janakkalan sanomat on osa Sanoma-konsernia.

Haku päättyy 28.2. Hakuilmoitus tulee tänne.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos