Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi torstaina suosittelevansa koronan kotitestiä erityisesti lieväoireisille henkilöille sekä oireisille alle 12-vuotiaille ja samanaikaisesti heidän vanhemmilleen ja yli 12-vuotiaille sisaruksilleen. Tämän vuoksi yhä useampi flunssaoireita saanut suuntaa juuri nyt terveyskeskuksen sijaan koronan kotitestihyllyn ääreen.
Jokaisen flunssaoireisen kannattaa suhtautua tautiin todennäköisenä omikron-tartuntana ja toimia sen mukaan
Omikron infektoi erityisesti ylähengitysteiden soluja. Siksi nielusta otettu näyte saattaa kertoa koronasta, vaikka nenästä otettu näyte olisikin negatiivinen.
Toimittaja Elli Suutari teki kotikoronatestin Aamulehden toimituksessa elokuussa 2021. Testi osoitti negatiivista. Testejä on pääosin kahdenlaisia.