Syntyvyys kääntyi nousuun kuuden vuoden laskukauden jälkeen - Uutiset - Janakkalan Sanomat

Vauvabuumi on totta myös Janakkalassa – syntyvyys pomppasi monen vuoden laskukauden jälkeen

Suomessa korona-aika nosti syntyvyyden poikkeukselliseen kasvuun, vaikka muissa Pohjoismaissa kävi toisin.

Salla Saarinen ja Jaakko Saukkola saivat esikoisensa Albert Saukkolan kesäkuun alussa. Parasta on ollut nähdä Albertin kasvavan ja oppivan uutta.

10.12.2021 7:00

Janakkalassa syntyy tänä vuonna enemmän vauvoja kuin kuuteen vuoteen.

Lokakuun loppuun mennessä lapsia syntyi 113. Janakkalan neuvolasta kerrotaan, että marras-joulukuun aikana odotetaan yhteensä syntyväksi noin 25 lasta. Näin ollen vuoden vauvasaldo olisi vähän alle 140.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos