Janakkalan valtuutetuista kaksi eli köyhyysrajan alapuolella, yhden tulot ylittivät 100 000 euroa – ”Kun itse on pienituloinen, ei elä haavemaailmassa” - Uutiset - Janakkalan Sanomat

Janakkalan valtuutetuista kaksi eli köyhyysrajan alapuolella, yhden tulot ylittivät 100 000 euroa – ”Kun itse on pienituloinen, ei elä haavemaailmassa”

Suurimmat yhteenlasketut tulot ovat keskustan Mikko Kautolla, joka tienasi viime vuonna yhteensä yli 140 000 euroa. SDP:n Noora Tammilehdon tulot koostuivat pelkästä opintotuesta.

Perussuomalaisten Emilia Tamminen tienasi vuonna 2020 reilut 9 000 euroa. Tamminen ei koe oman tulotason vaikuttavan valtuustotyöskentelyyn.

10.11. 15:00

Kolme Janakkalan valtuutettua, Emilia Tamminen (ps.), Eero Elo (sdp) ja Noora Tammilehto (sdp), tienasi viime vuonna alle 10 000 euroa. Kaikki kolme ovat uusia valtuustoon nousseita.

Noora Tammilehto asuu lapsensa kanssa ja Eero Elo yksin. Siten he jäävät köyhyysrajan alapuolelle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos