Maakunnallinen pandemiaryhmä yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa suosittelee, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä.
Suositus on voimassa 12.10.– 1.11.
Suositus ei ota kantaa joukkue- tai kilpaurheiluun.
– Jos mahdollista pitää ryhmät alle 20 hengessä harrasteliikunnassa, niin sitä pyydetään tekemään, sanoo Kanta-Hämeen keskussairaalan viestintäjohtaja Iisakki Kiemunki.
Yli 20 hengen yleisötilaisuuksia voi järjestää rajatuissa ulko- ja sisätiloissa, jos tilaisuuksissa pystytään noudattamaan niitä koskeviaa ohjeita turvaväleistä sekä maskin käytöstä ja käsihygieniasta.
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä toteaa, että on mahdotonta antaa täysin aukotonta määritelmää sille, mikä on yksityis- ja mikä yleisötilaisuus.
– Tai yksityiskohtaista jokaiseen tapahtumaan soveltuvaa ohjetta, Järvelä tarkentaa.
Yleisötilaisuuteen on vapaa pääsy ja tapahtumalla on järjestäjä. Yksityistilaisuus on kokoontuminen, johon kuka tahansa ei voi tulla, esimerkiksi perhejuhla tai kotibileet.
Kanta-Hämeessä on ilmennyt 40 uutta tapausta viikon sisään.
– Kolkutellaan leviämisvaihetta, Järvelä sanoo.
– Nyt on tärkeää, että saamme pidettyä esimerkiksi koulut auki ja yhteiskunnan pyörimässä. Siihen suositukset tähtäävät, Järvelä sanoo.