Janakkalan kunnanjohtaja kertoo, mitä sote-uudistuksen kaatuminen tarkoittaa kunnan tasolla – "Nyt edetään vapaaehtoisuuden pohjalta" - Uutiset - Janakkalan Sanomat

Janakkalan kunnanjohtaja kertoo, mitä sote-uudistuksen kaatuminen tarkoittaa kunnan tasolla – "Nyt edetään vapaaehtoisuuden pohjalta"

Janakkalan kunnanjohtaja Tanja Matikainen kertoo, ettei soten kaatuminen vaikuta suoraan kuntaan millään tavalla.

8.3.2019 13:48

Suomen sote- ja maakuntauudistuksen kaatumisesta kerrottiin tänään perjantaina. Samaan aikaan myös Suomen hallitus ilmoitti erosta. Kanta-Hämeessä sote-valmisteluita on tehnyt Oma Häme.

Janakkalan kunnanjohtaja Tanja Matikainen sanoo, ettei soten kaatumisella ole ainakaan toistaiseksi suoria vaikutuksia Janakkalaan.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos