Katso Janakkalan kunnanjohtajaehdokkaiden esittelyvideot - Uutiset - Janakkalan Sanomat

Katso Janakkalan kunnanjohtajaehdokkaiden esittelyvideot – Hakuprosessia on tarkoitus jatkaa ensi viikolla

Janakkalan kunnanjohtajan hakuprosessi on viivästynyt koronavirusepidemian takia. Prosessi oli pari viikkoa jäissä, mutta kunnanhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajat ovat hahmotelleet uutta aikataulua, jonka mukaan valinta pyritään tekemään valtuustossa huhtikuussa.

Kirjoittaja toivoo, että kunta avaisi uuden palautekanavan, jonka kautta kuntalaiset voisivat jättää omia säästöideoita kunnan talouden kohentamiseksi.

27.3.2020 18:00

Alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoituksena oli, että kisassa vielä mukana olevat neljä kärkiehdokasta olisivat tavanneet kunnan virka- ja luottamusmiesjohtoa keskiviikkona 18. maaliskuuta. Samalle päivälle oli suunniteltu myös kuntalaisten kyselytuntia sekä kunnanvaltuuston ja kunnanjohtajaehdokkaiden tapaamista.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos