Janakkalassa lähiopetusta annetaan vain muutamille oppilaille - Uutiset - Janakkalan Sanomat

”Hyvä pöhinä päällä”– Janakkalassa lähiopetusta annetaan vain muutamille oppilaille

Monen janakkalalaisen oppilaan aamu alkoi etäopetuksella. Sivistysjohtaja Jouni Wilpola kertoo, miten poikkeustilanne on otettu vastaan koulumaailmassa.

18.3.2020 13:12

Lähes jokaisen Janakkalan koululaisen keskiviikkoaamu alkoi etäopetuksessa. Suomen hallitus linjasi maanantaina, että koronaviruksen hidastamiseksi koulut suljetaan ja opetusta toteutetaan etäopetuksena. Lähiopetusta järjestetään 1.–3.-luokilla lapsille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Myös erityisen tuen päätöksen saaneille lapsille järjestetään lähiopetusta. Toimenpiteillä turvataan yhteiskunnan toiminta ja mahdollistetaan vanhempien työssäkäynti. Tilannetta tarkastellaan uudestaan 27. maaliskuuta.

Janakkalan kunnan sivistysjohtaja Jouni Wilpola kertoo, että kotonakin koulupäivät alkavat aamulla ja etenevät pääosin lukujärjestyksen mukaan. Etäopetus tapahtuu sekä reaaliaikaisella yhteydellä että opettajan antamilla tehtävillä.

– Kaikki tapahtuu sähköisesti. Tapoja on kuitenkin monia ja kaikki keinot ovat käytössä, Wilpola selventää.

Koulussa vain muutamia lapsia

Valtaosa oppilaista opiskelee tällä hetkellä kotona. Wilpola kertoo, että esimerkiksi keskiviikkona lähiopetuksessa oli yhteensä vain 21 oppilasta kaikki Janakkalan koulut yhteenlaskettuna.

– Jokainen opettaja opettaa ryhmäänsä reaaliaikaisesti oli lapsi sitten lähi- tai etäopetuksessa.

Tilanne on uusi, jonka takia opettajat keskustelevat toimintatavoista ja jakavat vinkkejä toistensa kanssa.

Wilpolan mukaan koulumaailman muutokset otettiin olosuhteisiin nähden pääosin positiivisesti vastaan.

– Kouluissa on hyvä pöhinä päällä.

Vielä keskiviikkoon mennessä etäopetuksessa oleville oppilaille mahdollistettiin kouluruokailu Turengin ja Tervakosken alakouluilla porrastetusti siten ettei isoja ryhmiä ole yhtä aikaa syömässä.

Keskiviikkoiltapäivänä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin kuitenkin kertoi, että tästä lähtien kouluruokailuun ovat oikeutettuja vain ne lapset, jotka ovat lähiopetuksessa. Kunta voi päättää toisin, mutta sitä ei suositella. Silloin lapset kohtaisivat toisiaan ruokaloissa. Rajoitusten tarkoitus on vähentää lasten kontakteja.

Koronaviruksen vaikutus ylioppilaskirjoituksiin

Osaa ylioppilaskokeista jouduttiin siirtämään koronavirustilanteen takia. Tilanne vaikutti muun muassa reaaliaineiden kirjoittamiseen, joita jouduttiin aikaistamaan viikolla.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoi viime viikolla, että ylioppilastutkinnon reaaliaineiden koepäivien aikaistamisella pyritään vahvistamaan, että kevään ylioppilastutkinnot saadaan suoritettua onnistuneesti kokelaiden turvallisuudesta huolehtien.

– Mikäli kevään kokeet keskeytyisivät kokonaan, merkittävä osa ylioppilasikäluokasta uhkaisi jäädä ilman kelpoisuutta hakea erityisesti yliopistoon, millä olisi merkittävä vaikutus koko yhteiskunnan toiminnalle myös tulevaisuudessa, Andersson perusteli.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Tuoreimmat mainokset