Jana paini kotiutusongelman kanssa Pohjanmaalla

Joukkue kohtasi viikonlopun tuplaotteluissa Seinäjoen Maila-Jussit sekä Lappajärven Veikot.

Janan kasvatti, nykyisin Helsingin Roihuttaria edustava Sohvi Korhonen oli joukkueen apuna perjantain ottelussa.

Vahvasti kautensa kotiyleisön edessä aloittanut Janakkalan Jana palasi viikonlopun tuplaotteluista kotiin tyhjin käsin. Perjantaina Seinäjoen Maila-Jussit ottivat kolme pistettä lukemin 2-0 (4-2, 6-1) ja Lauantaina Lappajärven Veikot vetivät pidemmän korren niin ikään lukemin 2-0 (3-1, 13-5).

Pelinjohtaja Mika Lehto avasi maanantaiaamuna ajatuksia viikonlopun otteluista.

”Päällimäisenä Pohjanmaan reissusta jäi mieleen kotiutusongelma. Tilanteita saatiin kyllä hyvin luotua, mutta ei saatu tuotua niitä kotipesään asti.”

Jana majailee kuudella kerätyllä pisteellä Etelälohkon sijalla viisi, kun sillä on takanaan viisi ottelua.

Tänään joukkueella on edessä harjoitukset ja huomenna se taistelee pisteistä Kurikassa, kun vastaan asettuu neljän ottelun tappioputkessa rypevä Jalasjärven Jalas.

”Ihan hyvillä mielin joukkue suuntaa kohti Kurikkaa. Juteltiin viikonlopun ottelut bussissa läpi ja tänään katsotaan vielä harjoituksissa, mitä pystytään tekemään kotiutusrintamalle”, Lehto kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos