Janakkalan Janan kausi Naisten Ykköspesiksessä on ollut toiveita herättävä. Joukkue on kirjannut kolmesta pelaamastaan ottelusta yhteensä kuusi pistettä ja on tällä hetkellä Etelälohkon piikkipaikalla.
Keskiviikon voitokkaan alun jälkeen joukkueella oli viikonloppuna pelit peräkkäisinä päivinä kotiyleisön edessä. Lauantaina Jana otti täyden pistesaaliin kuopiolaisen Puijon Pesiksen nenän edestä lukemin 2-0 (8-5, 7-4). Sunnuntaina pisteputki venyi kolmen ottelun mittaiseksi, kotijoukkueen taipuessa Kajaanin Pallokerholle vasta supervuoroparin jälkeen 1-2 (3-6, 6-2, 0-2).
”Tilastot puhuvat aika hyvin sen puolesta, että vaihtotilannepelaaminen ja kotiuttaminen on ollut hyvällä tasolla. Ulkopelissä on tällä hetkellä vielä paljon parannettavaa”, Pelinjohtaja Mika Lehto summaa.
Jana lähti alkaneeseen pesiskesään nousijajoukkueen roolista, sillä se pääsi täksi kaudeksi takaisin Ykköspesikseen täyttöpaikan voimin.
Lehdon mukaan alkukauden hyvä lento ei kuitenkaan ole tullut joukkueelle suurena yllätyksenä.
”Ensimmäisestä kolmesta pelistä saatiin sen verran pisteitä, mitä oltiin budjetoitukin. Sarjan joukkueilla on pelattuna eri määrä otteluita, joten lohkon tilanne tasoittuu kyllä.”
Janakkalan Jana suuntaa viikonloppuna Pohjanmaalle, jossa luvassa on pelit sekä perjantaina että lauantaina. Ensimmäisenä vuorossa on Seinäjoen Maila-Jussit ja lauantaina taistellaan pisteistä Lappajärven Veikkoja vastaan.
”Seinäjoki on aina kova, mutta riippuu tietysti myös siitä, ketä he saavat Superpesisjoukkueesta mukaansa. Lappajärven pitäisi olla yksi Pohjoislohkon kovimpia joukkueita, mutta jokaista jaksoa kun lähtee voittamaan yksi kerrallaan, niin silloin saattaa samalla voittaa koko pelin”, Lehto kommentoi.