Vähikkälän koulun oppilaat ottivat varaslähdön talvilomaan – Kalpalinnaa työllistävät myös kevätsesongilla pääasiassa läheltä tulevat talviurheilijat

Sauvalan kartanon isäntä mahdollisti lahjoituksella koululaisten laskettelupäivän, Kalpalinnassa lasketellaan hiihtolomaviikolla pidempään, mutta muuten Kalpis on enemmän ilta- ja viikonloppu, kuin sesonkikohde.

Lumi Elonen laittoi laskettelusukset ensimmäistä kertaa jalkaan ja innostui lajista heti. Mäkeen on ehdottomasti päästävä uudelleenkin. Kalpalinnassa monet uudet harrastajat ovat löytäneet lajin pariin.

26.2. 15:00

Vähikkälän koulun oppilaat pääsivät torstaina Kalpalinnaan laskettelemaan, kun paikallinen yrittäjä, Sauvalan kartanon isäntä Heikki Sauvala teki koululle rahallisen lahjoituksen, joka mahdollisti laskettelupäivän toteuttamisen. Lahjoituksella kustannettiin kaikille oppilaille hissiliput ja vuokravälineet. Vähikkälän rehtori Janne Heikkonen kertoo, että tämä oli jo 20. kerta, kun koululta tultiin Kalpikseen laskettelemaan. Päivä sopii hyvin 32:n oppilaan koulun ideologiaan.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos