Kun Janakkalan urheiluhallit suljettiin, seurat siirtyivät treenaamaan ulkotiloihin – ”Pelaajat ovat olleet iloisia siitä, että treenit jatkuvat eikä tarvitse olla tekemättä mitään”

Korona on rajoittanut harrastustoimintaa, mutta paikallisilla urheiluseuroilla menee silti ihan hyvin. Moni janakkalalainen seura on siirtänyt harjoituksensa ulkoilmaan.

Tekonurmi, ulkokentät, kuntoportaat ja lenkkipolut ovat korvanneet hetkellisesti sisäliikuntatilat.

8.12.2020 19:00

Kun kunnan halli suljettiin, Janakkalan Janan toiminta siirtyi Kuumolantalolle, jossa yli 10-henkiset ryhmät on jaettu kahteen osaan, seuran alle 14-vuotiaiden toiminnasta vastaava Arto Nousiainen kertoo.

– Suurin piirtein normaalisti olemme pystyneet harjoittelemaan. Jana on hyödyntänyt ulkotiloja mahdollisuuksien mukaan, mitä kelit ovat antaneet myöten. Kun Tervakosken sali suljettiin, ollaan treenattu koulun piha-alueella ja läheisillä urheilureiteillä.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos