On hieno tavata ihmisiä, jotka ovat ylpeitä työstään. Vaihdoin Finlaysonilla pari sanaa muurarin kanssa. Hän oli juuri laskeutunut 60 metriä korkeasta tehtaanpiipusta ja tutki käsiensä jälkiä. Hän tiesi tekevänsä kulttuurityötä, sillä sitähän vuonna 1899 valmistuneen, suojellun tiilipiipun kunnostaminen mitä suurimmassa määrin on.
Taannoin haastattelin Olympiassa toisen alan ammattilaista.
”Olen vain sirkusapina tässä kiertävässä sirkuksessa”, kymmenen vuotta musiikkia tehnyt Jere Pöyhönen sanaili ennen Liverpoolin viisuja. ”Taiteilija, ja loppupeleissä tästä yhteiskunnasta pitävät huolen lääkärit, asvalttimiehet, postinkantajat ja vastaavat.”
Sitten Käärijä mietti, kuinka paljon oli saanut kiitosta siitä, että tuo musiikillaan voimaa kurjuuden keskelläkin.
Helsingin Sanomat haastatteli juttuun Harvojen huvia sosiologi Riie Heikkilää ja ihmisiä, jotka kuuntelivat musiikkia ja äänikirjoja, mutta uskoivat silti, ettei kulttuuri kuulu heidän elämäänsä.
Selvästi ihmiset eivät enää tiedä, mistä he puhuvat.
Kulttuuria on sekin, kun teini treenaa tanssitunneilla ja tekee kaverinsa kanssa Tiktok-videon. Kulttuuria on kunnianhimoinen arkkitehtuuri ja vanhojen rakennusten säilyttäminen. Kulttuuria on satujen kertominen ja se, kun pappa kertoo lapsenlapselleen millaista ennen oli. Kulttuuria on rakastavaisten ensitreffit elokuvateatterissa. Kulttuuria on sekin, kun sairaalaklovni koittaa saada sairaan lapsen ajatukset hetkeksi ilon puolelle, kun keski-ikäinen hukkaa murheensa stand up -show’ssa tai kun vanhus pääsee taidemuseoon virkistäytymään.
Kulttuuria on museoissa, gallerioissa, konserttisaleissa, ravintoloissa, teatterissa, elokuvateattereissa, kirjastoissa, kouluissa, kotona ja ihan kaikkialla, missä ihmiset etsivät uutta ajateltavaa.
Kulttuuri merkitsee henkistä hyvinvointia ja tulevaisuuteen suuntaamista. Se on taidetta ja viihdettä, korkeaa ja matalaa, harrastajien ja ammattilaisten tuottamaa. Se on ikävän ja pahoinvoinnin karkotusta sekä ongelmien ratkaisua.
Se voi olla myös huonoa ja ajanhukkaa, mutta tarpeetonta se ei ole silloinkaan. Tekijöilleen se on usein koko identiteetti, ja kokijoilleen erottamaton osa ihmisyyttä. Sitä ei tarvitse seurata tai ymmärtää, mutta kun sitä tarvitsee, se antaa vastauksia.
Kulttuuri elää ja rönsyilee, niin kauan kun ihmiskunta tällä pallolla porskuttaa. Se on jotain niin suurta ja arvokasta, ettei sen olemassaolosta päätä yksikään poliittinen puolue, diktaattori, saati sitten neljän vuoden välein vaihtuva eduskunta.
Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.