Puistoalue oli hetken kaikille tärkeä, mutta muuttuiko sen jälkeen mikään?

Tänä viikonloppuna perinteiset Kevätkarkelot järjestetään ensimmäistä kertaa Lyylinpuistossa. Silloin nähdään, miten hyvin puisto toimii tapahtuma-alueena.

Keväällä 2021 kaikkien katseet kohdistuivat Lyylinpuistoon, kun kunnanvaltuusto oli päättämässä laajaa huomiota herättäneestä kaavasta. Kyse oli siitä, voisiko Hämeenmaa rakentaa uuden marketinsa puistoon vai ei.

Kuntalaiset keräsivät adressin Lyylinpuiston pitämiseksi puistokäytössä ja keskustelu kävi kiivaana niin sosiaalisessa mediassa kuin lehtien mielipidepalstoilla. Lopulta valtuusto äänesti nurin kaavan, joka olisi sallinut marketin rakentamisen.

Tässä kohtaa ehkä uskaltaa kysyä, kuinka moni kuntalainen oikeasti vietti aikaansa Lyylinpuistossa?

Yleensä, kun puiston läpi käveli kesällä, oli nimenomaan yksi läpikulkijoista. Puistoreittiä kuljettiin keskustaan, mutta sen penkeillä tai nurmikoilla harvemmin näkyi ketään.

Valtuuston päätöksen jälkeen kunta osoitti Lyylinpuiston kuunnostamiseen noin puoli miljoonaa euroa. Puiston toivottiin ottavan torin roolia ja sinne kaavailtiin leikkipuistoa, oleskeluryhmiä ja esiintymislavaa. Tapahtumapaikkana puiston arvioitiin voivan vetää 600–800 ihmistä. Näillä näkymin kunnostustyöt alkavat vuonna 2026.

Lue lisää: Lyylinpuiston kunnostus on siirtymässä usealla vuodella, vaikka suunnitelmat on tehty jo pitkälle – nämä toimenpiteet on nyt listattu

Puisto kuitenkin heräsi uudella tavalla eloon jo kesällä 2021, kun Lyylinpuiston kesäterassi aloitti toimintansa. Terassin toiminnan aikana puistoon on tullut viettämään aikaa varmasti paljon suurempi joukko ihmisiä kuin aiemmin. Puistoa voidaan vilkastaa myös yritteliäisyydellä ja oma-aloitteisuudella.

Tänä viikonloppuna perinteiset Kevätkarkelot järjestetään ensimmäistä kertaa Lyylinpuistossa. Silloin nähdään, miten hyvin puisto toimii tapahtuma-alueena.

On hyvä ajatus siirtää tapahtuma Lyylinpuistoon. Kuntalaiset ovat jo kertoneet sen olevan heille tärkeä paikka: Tällainen tapahtuma on oiva tilaisuus näyttää, että Lyylinpuistoon ollaan valmiita menemään viettämään aikaa ja että sen tulevaisuudessa häämöttävä kehitystyö todella kannattaa.

Lue lisää: Viikonloppuna tapahtuu: Turengin Kevätkarkeloissa autot, musiikki ja markkinatunnelma luovat kesäfiilistä Lyylinpuistoon

Lue lisää: Kesäterassikausi kolkuttelee ovella – Näin Turengin terassiyrittäjät avaavat kesän suunnitelmiaan

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos