Ihan aluksi: Onnea äidit! Sunnuntaina vietetään äitienpäivää: maljakot täyttyvät valkovuokoista ja kahvinkeittimet porisevat yhdessä jännittyneiden lasten kanssa.
Joka vuosi käydään ennen äitienpäivää myös keskustelua siitä, ketä äitienpäivänä kenenkin kuuluu muistaa. Pitääkö puolison ostaa kukkia äitienpäivänä? Kukkien saaja ei tässä tapauksessa ole henkilön oma äiti ja monen mielestä äitienpäivänä muistetaan nimenomaan omaa äitiä. Entäpä muut lähisuvun naiset? Anoppi? Isoäiti, mummu ja mummi? Kenelle äitienpäivä kuuluu?
Nykyään perheen käsite on joustavampi kuin ennen ja samalla lailla myös äitiyden ajatusta voi laajentaa. Äitiys on paljon muutakin kuin sitä, että on synnyttänyt. Lopulta synnyttäminen on varsin minimaalinen osa siitä yhteisestä taipaleesta, joka lapsen kanssa kuljetaan.
Äitiys ja vanhemmuus syntyvät huolenpidosta ja välittämisestä. Hyvä esimerkki viime ajoilta on Janakkalan Sanomien juttu Turenkiin muuttaneiden aasialaisten opiskelijoiden ystäväperheistä. Aasialaiset nuoret kertoivat haastattelun aikana, että alkoivat spontaanisti kutsua välillä ystäväperheiden aikuisia ”isäksi” ja ”äidiksi”.
Tämä tuntui vanhemmista suurelta kunnianosoitukselta. Nuorten biologiset vanhemmat taas ovat maailman toisella puolella ja hyvin iloisia siitä, että nuorilla on täällä välittäviä aikuisia.
Kysymys ei pitäisi olla siitä, ketä kaikkia äitienpäivänä kuuluu muistaa vaan se, ketä kaikkia voisimme äitienpäivänä muistaa. Niin monet aikuiset ovat lapselle tärkeitä, eikä äitiyden arvo himmene siitä, että sitä jakaa.