Tervakoskella tapahtui perjantaina 28.4. huhtikuuta vapun alla ampumavälikohtaus, jossa kuoli nainen. Teosta on vangittu 25-vuotias mies.
Maanantaina paikkakuntalaiset kokoontuivat Tervakosken perinteiselle vapputorille ja ymmärrettävästi yksi aihe oli kaikkien huulilla: epäilty henkirikos. Poliisi tiedotti asiasta muutaman rivin lauantaina, mutta tiedotteessa kerrottiin vain henkirikoksen epäilystä, ei esimerkiksi uhrien määrää tai terveydentilaa.
Tiedotteessa myös kerrottiin, että Poliisi antaa lisätietoja tapahtuneesta aikaisintaan 2.5., koska vapunpäivä osui maanantaille.
Tällainen aikataulu jätti paikkakuntalaiset moneksi päiväksi kuulopuheiden varaan. Puskaradio oli tässä tapauksessa tehokas, sillä epäilty on Janakkalan Sanomien tietojen mukaan kotoisin Tervakoskelta.
Monet Janakkalaan jääneet nuoret aikuiset ovat varttuneet samassa ikäluokassa epäillyn kanssa. Isossa kaupungissa tämä ei vielä tarkoittaisi mitään, mutta Janakkalan kokoisessa kunnassa nuori käytännössä tuntee koko oman ikäluokkansa. Muutamassa päivässä oli läpi paikkakunnan siis kiirinyt tietoa siitä, keitä oli paikalla ja mikä oli tapahtumien kulku.
Näin poikkeuksellisessa tapauksessa on ymmärrettävää, että ihmisillä on tarve saada tietoa ja myös puhua tapahtuneesta. Huhuissa oli totuuden siemeniä mutta myös tietoja, jotka osoittautuivat vääriksi tai joita ei voitu vahvistaa.
Siksi Janakkalan Sanomat pyrkii tällaisissa tilanteissa olemaan paikalla ja etsimään huhumassasta ne tiedot, jotka pystytään vahvistamaan, ennen kuin huhuja on kerrottu eteenpäin niin kauan, että ne ovat ihmisten mielessä muuttuneet todeksi.
Jos tietoa tulee vasta pitkän ajan päästä, ei se enää samalla tavalla korvaa sitä mielikuvaa, mikä tapahtumista on jo ehtinyt syntyä.