Olen kerran matkustanut lentokoneella niin kammottavassa räkätaudissa, että pelkäsin pääni tai korvieni räjähtävän. Lomaa oli odotettu pitkään, joten olin päättänyt, että lähden matkaan vaikka pää kainalossa. Kohteessa ehtisi kyllä levätä.
Lähdin reissuun mukanani avaavat lääkkeet ja nenäsumute. Lääkäri oli ohjeistanut, että lentomatkan aikana ei kannata säästellä varsinkaan jälkimmäistä. Lähtöä ennen olin lukenut vinkkejä, miten matkustaminen flunssaisena parhaiten käy laatuun.
Matkan peruminen ei käynyt edes mielessä, kun kerran tauti ei ollut kaatanut sänkyyn. Enkä rehellisesti sanottuna tiedä, olisinko sittenkään jäänyt kotiin.
Vielä muutama vuosi sitten tämä oli aivan normaalia käytöstä. Jos ei ollut petipotilaana, oli varsin tavallista liikkua flunssaisena ihmisten ilmoilla, kartuttaa nenäliinakasaa työpaikalla pöydän alla olevaan roskikseen, pärskiä menemään ja korkeintaan muodon vuoksi pahoitella, että voi vitsit, kun tulikin kova tauti.
Nyt melkein kolmen vuoden koronakokemuksien jälkeen tämä tuntuu aika edesvastuuttomalta. Vaikka ennen ei tarvinnut varoa koronatartuntaa, ei mitään tautia ole kiva saada.
Väärään ajankohtaan osuva flunssa voi pilata jonkun toisen pitkään odotetut suunnitelmat. Lapsiperheessä pieni potilas keikauttaa koko perheen arjen, kun pitää pikavauhtia järjestellä, kuka pystyy jäämään kotiin hoitamaan sairasta lasta. Toisille se on helpompaa kuin toisille.
Ja vaikka itse olisi tolpillaan flunssaisena, joku toinen ei välttämättä ole.
Siinäkin mielessä pahin korona-aika oli erikoista, että lapsiperheessäkään ei pahemmin sairastettu. Poissa olivat vuosittaiset vatsataudit ja monet flunssat.
Jos oltiin kipeänä, oltiin kipeänä ja jäätiin kotiin. Niin toimi suurin osa, vaikka monta kivaa asiaa varmasti peruuntui vuotavan nenän takia.
Jotain käytöksessämme muuttui. Niin ainakin luulin.
Matkustin hiljattain lentokoneella ensimmäisen kerran sitten koronapandemian alkamisen. Lentokoneessa meno oli aivan kuin ennenkin – hyvässä ja pahassa. Köhiviä aikuisia, räkäisiä lapsia. Maski oli tasan kahdella ihmisellä, joista kumpikaan ei ollut yksi köhijöistä.
Toki vuotavaan nenään ja pärskimiseen on muitakin syitä kuin ärhäkästi tarttuva flunssa, mutta tuntui se kieltämättä vähän kummalta pitkän varovaisuuden kauden jälkeen.
Monella työpaikalla on jo opittu, että etätyöhön jääminen on varteenotettava vaihtoehto niinä päivinä, kun olo on puolikuntoinen. Vaan miten toimitaan sitten, kun tiedossa on jotain kivaa? Jäämmekö pois tärkeistä juhlista, lempibändin keikalta tai odotetulta matkalta? Pitäisikö?
Kirjoittaja on Aamulehden tuottaja.