”Ei viedä riskiryhmäläisiä ehdoin tahdoin sairasvuoteelle” - Puheenvuoro - Janakkalan Sanomat

”Ei viedä riskiryhmäläisiä ehdoin tahdoin sairasvuoteelle”, Raija Nurminen kirjoittaa mielipiteessään

Läheisistä erossa oleminen ja rajoitukset voivat uuvuttaa. Kun monet tutut virkistäytymistavat ovat tauolla, on yksilön joustavan ajattelun ja sopeutumiskyvyn varassa, miten hän jaksaa ja pystyy keksimään vaihtoehtoisia tapoja, psykologi kertoo.­

23.3.2020 11:00

MIELIPIDE. Elämme ainutkertaista tilannetta elämässämme. On tietysti kysymys koronapandemiasta. Kukaan meistä ei ole aiemmin kokenut tällaista tilannetta, jonka koronaviruksen leviäminen ympäri maailmaa aiheuttaa.

Olemme saanet selkeät toimintaohjeet hallitukselta. Pääministerimme Sanna Marin ja muut ministerit ovat hyvin SELKOKIELELLÄ antaneet vahvoja suosituksia jokapäiväiseen toimintaamme epidemian hidastamiseksi.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Tuoreimmat mainokset