Inka Mustonen

Nyt on toden teolla odotuksen aikaa. Ensin tulee joulu, sitten vaihtuu vuosi ja maaliskuussa ensi-iltansa saa Tervakoski 2 -näytelmä. Harjoitukset ovat hyvällä mallilla ja ensimmäinen läpimeno tehdään tammikuussa.

Jatkuuko Tervakoski -näytelmän tarina siitä, mihin ensimmäinen osa jäi?

–Tarina on aivan eri. Tässä mennään tehtaan historiassa eteenpäin. Halusimme tuoda myös naisnäkökulmaa historiaan, sillä ykköspuolisko oli äijävoittoinen, ohjaaja Sanna Saarela toteaa.

Näytelmässä Jaffa muuttaa perheineen Tervakoskelle. Tarina esittelee kylän ja tehtaan historiaa ulkopuolisen silmin.

–Tässä on monta tarinaa. Kuinka esimerkiksi Jaffa ja hänen vaimonsa käsittelevät uutta asuinpaikkaa sekä heidän tyttärensä Kyllikki. Näytelmässä käydään läpi tervakoskelaisuutta sekä hyvässä että huonossa. Tiivis kyläyhteisö tuo erilaisia piirteitä esiin, Saarela raottaa juonta.

Perheenisä Jaffaa näyttelevä Pekka Tamminen on ollut mukana tekemässä haastatteluja, joiden pohjalta näytelmä rakennettiin.

–Tarina kertoo sen ajan hengestä Tervakoskella. Näytelmä perustuu 95 prosenttisesti haastateltavien kertomuksiin, Tamminen kertoo.

Näyttelijät esittävät historiaa, mutta näytelmää elävöittävät panostus visuaalisuuteen ja musiikkiin. Lavasteisiin nähdään vaivaa ja esityksen kulkua vauhdittaa liveyhtye.

Konkareiden lisäksi lavalla nähdään keväällä uusia kasvoja. Rooleihinsa heittäytyvät antaumuksella myös Riikka Salmi, Valtteri Nääppä ja Niko Koukkari.

Nääppä halusi kokeilla jotain uutta, jonka vuoksi hän päätyi teatteriryhmään. Salmelle ja Koukkarille ryhmä on jo entuudestaan tuttu.

–Olen aiemmin ollut puvustamassa ja puvustan tätäkin näytelmää toisen tekijän kanssa. Olen joskus sivumennen lipsauttanut, että haluisin kokeilla näyttelemistä. Pitäisi varoa sanomisiaan, Salmi naurahtaa.

–Isäni Jarmo Koukkari tekee täällä lavasteita. Monet tästä porukasta ovat tuttuja. Minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä mukaan. Vastasin nopeasti, että ehdottomasti kyllä, Koukkari sanoo.


Kommentit (1)

  • Hannu Lehto

    Jos olen elämäni ekat 53 vuotta asunut Tervassa, piipun juurella duunissa 42 vuotta, niin tuohon Tervakoski 2 – näytelmään on pakko päästä katsomaan!!!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Etusivullamme juuri nyt: