Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

SFC-Hämeenhelmessä jokainen on karavaanarin kaveri

Vanhan punaisen tallirakennuksen juureen on parkkeerattu valkoisia asuntovaunuja sinne tänne. Jos oven edessä on teltta pienellä terassilla, on se merkki siitä, että omistajalla on takataskussaan kausikortti. Vaunu pysyy samalla paikalla parhaimmillaan vuoden verran. Tämän entisen hevostilan löysi alun perin Jari Friman , joka yhdessä noin kymmenhenkisen porukan kanssa sai päähänsä rakentaa alueesta yhteisen karavaanareiden keitaan. Katoksi ympärille perustettiin SF-Caravan Ydin-Häme ry, jonka puheenjohtajan nuijaa koputtelee jo neljättä vuotta hattulalainen Pauli Leimu . –Se oli sitkeä porukka, joka tämän alkuun laittoi. Heistä lähes kaikki ovat edelleen mukana, ja aina tulee uusia, jotka jaksavat painaa hommaa, Leimu kertoo. Työt vanhalla hevostilalla alkoivat viisi vuotta sitten, milläs muullakaan kuin lannan mättämisellä. –Se oli ihan kauheaa aikaa. Tuli monta kertaa sellainen olo, että onko tässä mitään järkeä. Ryvettiin lannassa, eikä ollut kunnon suihkua, huokaisee Merja Niemi , joka yhdessä miehensä Pertti Niemen kanssa kuuluu alueen perustajiin. Ammattilaisia omasta takaa Yhdessä sitkeästi tehden paikat saatiin kuntoon ja rakennukset kunnostettua. Nyt entisestä tallirakennuksesta löytyvät vastaanottotila, keittiö, sauna ja oleskelutila. Myös yläpihan vanha päärakennus eli torppa ja sauna ovat nekin kunnostettu. Alueelle on noussut pieni kota hämärtyviä syysiltoja varten. Avajaisia vietettiin lähes päivälleen neljä vuotta sitten. Yhdistyksessä on tällä hetkellä jäseniä toista sataa, joista aktiiveja parisen kymmentä. Joukkoon mahtuu monen alan osaajaa, joiden ammattitaitoa ja talkoohenkeä käytetään ahkerasti hyödyksi yhteisen hyvän eteen. –Tarvitsemme ulkopuolista apua lähinnä luvanvaraisiin töihin. Meiltä löytyy rakennusmiehiä, sähkömiehiä, maarakennusosaajia, kaivinkoneen kuljettaja, tietosuoja-asiantuntija, ammattimaisia ruuanlaittajia, Leimu luettelee tovereiden avustuksella. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään työleiri. Jokaisen panos on tervetullutta, mutta vapaaehtoista. Töitä saattaa kasaantua välillä enemmän ja esimerkiksi jokin aika sitten tieto viemäriputken tukoksesta aiheutti mystistä sairauslomaepidemiaa porukan keskuudessa. –Kyllä porukka innostuu, kun joku lähtee tekemään, sanoo Merja Niemi, jonka mies oli edellisenä päivänä kunnostanut yhteisen imurin ja kuivausrummun. Juttu jatkuu videon jälkeen. Erikseen nimetty toimikunta pitää yhdessä aluepäällikkö Jari Frimanin kanssa jöötä ja lankoja käsissään, jotta kaikki välttämättömät asiat tulevat hoidetuksi. Toimikunta organisoi talkoot ja suunnittelee ohjelmaa. Friman vastaa koko alueen yleisestä kunnosta. Hän huomauttelee, jos nurmikko kaipaa leikkuuta tai jokin paikka siistimistä. Kun tallin oleskelutilaan kerääntyneitä ihmisiä kuuntelee, käy hyvin äkkiä selväksi, että porukka on tiivis ja kasvanut toisiinsa jollain näkymättömällä siteellä. Voidaan puhua toisesta perheestä? –Tämä on semmoinen yhteisö, ettet arvaakaan, Merja Niemi sanoo ja saa aikaan naurunremahduksia. –Kukaan ei pomota tai käske, vaan yritämme yhdessä sopia tavasta, miten toimitaan, Leimu jatkaa. Pääsiäisnoitia ja vuorenpeikkoja Hämeenhelmessä järjestetään muun muassa karaokeiltoja, lavatansseja tallin vanhassa torniosassa ja saunailtoja. Erityistä huomiota saavat myös parhaimmillaan kolmikymmenpäiseksi paisuva lapsikatras. Heille on varattu erilaisia sisä- ja ulkopelejä sekä tapahtumia ja leikkejä. Leimu on debytoinut pääsiäisriehan vuorenpeikkona ja Irkka Raittinen pääsiäisnoitana. Juttu jatkuu kuvan jälkeen Raittisella on tänään päällään isännöintivuorosta kertova keltainen liivi, joka on kesäkaudella jokaisen kausipaikkaisen päällä vähintään kerran kesäkaudella, viikon verran. Tehtäviin kuuluvat kaikki talonmiehen työt vastaanotosta siivoamiseen ja lipun nostamisesta saunan lämmittämiseen. Lammilaiset Paula ja Seppo Vainikainen eivät muiden paikalla olevien mukaan malta pysyä poissa alueelta kuin korkeintaan pari päivää. Hämeenlinnalainen Marika Strang on uusimpia tulokkaita. Hän vieraili Hämeenhelmessä ensi kerran vuosi sitten vappuna. Helsinkiläinen Mauri Ojonen , joka löysi paikan tänä kesänä. Siitä huolimatta tiivis porukka ei näyttäydy alueella vieraileville kuppikuntana. –Meillä otetaan vieraat lämpimästi vastaan ja mukaan toimintaan, Strang sanoo. Omaa rauhaakin toki löytyy ja sitä annetaan. Omaan vaunuun voi vetäytyä samalla tavoin kuin omaan kotiin, eikä sinne toiset tuppaudu luvatta koputtelemaan. –Ensi viikolla tai sitä seuraavalla lähdemme reissuun, Leimu paljastaa. ”Lähdemme?” Siis, he kaikki yhdessä? –Ei kai kukaan yksinään mihinkään lähde, Leimu nauraa. Kaikki paikallaolijat vakuuttelevat yhteen ääneen, että kyllä heillä on omaakin elämää tämän kommuunin ulkopuolella.