Janakkalalainen yrittäjäpariskunta lopettaa suositun kirpputorinsa Hämeenlinnassa

Kirpputorille ei yrityksistä huolimatta löytynyt jatkajaa.

Perhe muutti Hyvikkälään syksyllä 2021.

Janakkalalaiset yrittäjät Tanja ja Sam Izod lopettavat lähes kahdeksan vuotta toimineen kirpputori Aarreaitan, joka oli erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Kirpputori toimii Hämeenlinnassa Tiiriön kupeessa.

Perhe muutti Hyvikkälään syksyllä 2021. Lopettamispäätös on kypsynyt maallemuuton jälkeen. Izod kertoo, että kirpputori oli aikanaan kuin oma lapsi, mutta nyt luopuminen ei tunnu haikealta.

”Parin viimeisen vuoden aikana lapset, perhe ja oma elämä täällä maalla ovat vieneet voiton. Olen ymmärtänyt paremmin sen, että minun on nyt tarkoitus olla täällä”, Izod summaa.

Hän listaa muiksi syiksi myös koronan aiheuttamat muutokset liiketoiminnassa ja hankaluudet nykyisen liiketilan kanssa.

Yrittäjän lähitulevaisuuden suunnitelmana on tehdä keikkahommia ja keskittyä lapsiin.

”Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Asiakkaille mielettömän suuret ja sydämelliset kiitokset kaikista vuosista”, Izod lisää.

Aarreaitta on viimeistä päivää auki 31. toukokuuta. Kirpputorille ei yrityksistä huolimatta löytynyt jatkajaa.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos