Yli sata ajavaa ja pystykorvaista koiraa esitteli komeuttaan lauantaina Turengin ala-asteen kentällä. Kotokulma uutisoi 18. toukokuuta 1993 satavuotisjuhlallisuuksiin liittyvästä juhlanäyttelystä, jonka oli määrä huipentua marraskuussa ajokoirapatsaan julkistamiseen Turengissa.
Turenki keräsi kehuja hyvänä näyttelypaikkana.
”Tilaa on riittävästi ja lähelle pääsee autolla. Tuulikin vilvoittaa sopivasti helteellä”, Ajokoetoiminnan satavuotisjuhlanäyttelyn puheenjohtaja Timo Kalaja ylisti.
Turengin osuuspankin edustalle saman vuoden marraskuussa ilmestynyt ajokoirapatsas juhlisti ajokoiratoiminnan pitkää historiaa Janakkalassa. Janakkalassa kisattiin Euroopan ja tiettävästi koko maailman ensimmäinen ajokoe, tismalleen sata vuotta ennen patsaan paljastamista.
Historiallinen koe järjestettiin entisessä Seppälän kartanossa Turengissa. Pronssinen ajokoirapatsas rahoitettiin pienoismallien myynnillä sekä lauantaisen näyttelyn tuotoilla.
Suomen ajokoira oli 1990-luvulle tultaessa noussut maan suosituimmaksi roduksi, sen vaivattomuuden ja tarhassa viihtyvyytensä ansiosta.