Tervakoskella on lyhyen ajan sisään ollut useita huomiota herättäneitä tapauksia, joissa on ollut osallisena nuoria tai nuoria aikuisia.
On epäilty, että mopopoikia on ammuttu ilmakiväärillä, koska he ovat häirinneet alueen asukkaita. Perjantaina vapun alla taas tapahtui vakava ampumavälikohtaus, jossa tekijä on 25-vuotias. Tapaukset eivät liity toisiinsa, mutta ovat herättäneet nuorten ikäluokassa paljon keskustelua.
Lue lisää: Poliisi tutkii pääsiäisen tapahtumia Tervakoskella: Ammuttiinko nuorta yläselkään ilmakiväärillä?
Lue lisää: Tapon epäily Tervakoskella: Omakotitalossa kuoli nainen
Janakkalan erityisnuoriso-ohjaaja Satu Punkari ei halua kommentoida kumpaakaan yksittäistapausta. Hänellä tulee kuitenkin pian 20 vuotta täyteen nuoriso-ohjaajan työtä, joten Punkari on valmis kertomaan, millaiselta nuorten maailma Janakkalassa hänen näkökulmastaan näyttää.
Nuoret ovat nuorisotyöhön aktiivisesti yhteydessä esimerkiksi Snapchatin välityksellä. Puheenaiheita on helppo bongata myös ”nuokkareilla”, eli Turengin ja Tervakosken nuorisotiloissa.
”Meillä on kohteliaat ja hyvin käyttäytyvät nuoret. Olemme aina tervetulleita heidän luokseen, kunhan vain lähestymme heitä kunnioittavasti”, Punkari kertoo.
”Kyllähän nuoret ovat turhautuneita siihen, jos joku hölmöilee, niin usein siitä leimataan kaikki. Nuoruuteen kuuluu se, että näytään ja kuulutaan, mutta moni pelkää tekemästä mitään, kun heti epäillään, että hölmöillään.”
Punkarin toive on, että sekä nuoret että aikuiset yrittäisivät olla provosoimatta ja provosoitumatta.
Janakkalan nuorisotyö kattaa esimerkiksi erityis- ja etsivänuorisonohjaajan, nuorten hyvinvointiohjaajan, kansainvälisyyskasvatuksen, nuorten työpajan sekä harrastamisen Suomen mallin.
Laajimmin nuorison kanssa ollaan yhteyksissä kouluyhteistyön kautta, mikä sisältää muun muassa ryhmäytymistä sekä päihdekasvatusta.
”Nykynuoret eivät esimerkiksi juo niin paljon alkoholia kuin ennen. Kohdattiin vappuna 40 nuorta, joista kaikki olivat selvin päin. Nuoret ovat itsevarmempia, eikä heidän välttämättä tarvitse ryypiskellä”, Punkari kertoo.
Toisaalta myös turvallisen aikuisen tarve on lisääntynyt ja nuoret uskaltavat myös sanoa sen ääneen.
”Nykyään elämä on varsin kiireistä ja nuorilla on paljon haasteita, joilla ei välttämättä haluta kuormittaa omia vanhempia.”
Janakkalan nuorisotyön tilat menevät kiinni kesän ajaksi, mutta kesäkaara kurvailee jälleen paikasta toiseen.
”Jokaisen nuoren tarina on erilainen ja jokaisella on eri haaveet ja unelmat. Kuuntelun jalo taito on ykkösasia”, Punkari painottaa.