Bilebändi alkoi soittaa coverien ohella omaa materiaalia ja julkaisee nyt ensilevynsä

Hieman kyseenalainen -bändi on ollut koossa tällä kokoonpanolla vuodesta 2017.

Bändin listalla on rokkia, poppia, punkkia ja kaikkea siltä väliltä.

Janakkalasta pääosin ponnistava Hieman kyseenalainen -yhtye on julkaissut ensilevynsä. Yhtyeen jäsenistä neljä viidestä on kotoisin Janakkalasta.

Yhtyeen jäsenet ovat Jarno Vienonen, Jukka Rantanen, Rami Leinonen ja Antti Huhtapelto ja Joonas Ihamäki.

Vienonen kertoo, että bändi on ollut koossa tällä kokoonpanolla vuodesta 2017.

”Enimmäkseen olemme olleet bilebändi, mutta nyt 2–3 vuoden aikana Jukka (Rantanen) alkoi säveltää myös omaa matskua”, Vienonen kertoo.

Yhtyen jatkoi coverien soittamista, mutta alkoi ottaa soittolistoille myös omia biisejä.

”Porukka on tykännyt niistä sen verran, että ei ainakaan kesken keikan huudellut, että soittakaa vain covereita”, Vienonen naureskelee.

Bändin listalla on rokkia, poppia, punkkia ja kaikkea siltä väliltä.

Nimi ”Hieman kyseenalainen” sopi yhtyeen huumorintajuun. Jäsenten edellisen bändin nimi oli Nevöhörd, mikä tarkoittaa vapaasti käännettynä bändiä, josta ”en ole koskaan kuullutkaan”.

Tuoreelta levyltä löytyy 13 kappaletta. Yhdestä biiseistä on tehty myös musiikkivideo. Sankari-kappaleen videolla ollaan vanhanajan mielisairaalassa. Videolla esiintyy myös koomikko XL-Sami.

Kappaleet ovat kuunneltavissa Spotifyssa ja Youtubessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos