Hämeenlinnassa pelataan Pohjantähtiareenalla elokuun 12. päivä hyväntekeväisyysottelu, jossa jäälle lähtevät TikTokista, YouTubesta ja Instagramista tutut sosiaalisen median vaikuttajat. Tapahtuman alulle panija on Janakkalasta kotoisin oleva Eetu Heikka, joka myös luotsaa toista joukkueista.
Ottelun rinnakkaisjärjestäjä on supersuosittu tiktokkaaja ViliChili eli Vili Lehtelä. Lehtelä toimi vastaavan tapahtuman puuhamiehenä Raumalla tämän vuoden alussa.
”Tämäntyyppisiä matseja on järjestetty viime vuosina enemmän esimerkiksi jalkapallon ja salibandyn puolella, mutta uskon, että jääkiekko-ottelut trendaavat seuraavaksi”, Heikka sanoo.
Heikka on 24-vuotias vaikuttaja ja yrittäjä. Häntä voi seurata TikTokissa ja Instagramissa.
Yhteistyökumppanina tapahtumalle toimii HPK, joka tarjoaa järjestämiseen vaadittavan taustatuen. Mukana ottelussa on yli 40 somevaikuttajaa ja heidän nimiään paljastetaan kesän mittaan. Vaikuttajat jaetaan kahteen joukkueeseen, jotka ovat nimetään CommonW ja Made Me Do It. Peliasut toistavat HPK:n värejä: mustaa, oranssia ja valkoista.