Janakkalan Jana järjestää tutustumispäivän ja kirpputorin

Luvassa on muun muassa kirpputori, kahvila, lapsille toimintapisteitä ja Kuumolatalokierroksia.

Päivän aikana pääsee esittelykierrokselle Kuumolataloon.

Janakkalan Jana järjestää tutustumispäivän 15. huhtikuuta Kuumolatalolla. Tavoitteena on tehdä 94-vuotiasta yhdistystä tutuksi uusille ja vanhoille kuntalaisille. Päivässä on mukana viisi Janan jaostoa: kuntojaosto, pesisjaosto, yleisurheilujaosto, mäkihyppyjaosto ja maastohiihtojaosto.

Luvassa on muun muassa kirpputori, kahvila, lapsille toimintapisteitä ja Kuumolatalokierroksia. Mäkijaosto tuo päivään hyppyrimäen patjoineen.

”Aktiiviset jaostot markkinoivat omaa toimintaansa, mutta aika paljon tapahtuu seuratalo Kuumolassakin”, kertoo kuntojaoston sihteeri Arja Keltomäki.

Kuumolatalosta löytyy myös perinnehuone.

Kuumolassa järjestetään muun muassa jumppa-, kahvakuula-, jooga- ja tanssiryhmiä ja siellä voi käydä kuntosalilla. Talolla on mahdollista varata tila myös tiloja sulkapallon peluuseen tai juhlien järjestämiseen.

”Talossa on myös perinnehuone, joka on yleisölle melko tuntematon paikka”, Keltomäki kertoo.

Taloa pyöritetään talkoovoimin ja päävastuun kantaa Kunto- ja Kuumolatalojaosto.

Jana-päivä 2023 15.4. klo 10-14 Kuumolatalolla, Kuumolantie 11.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos