Janakkalan kirjastolla pidetään huhtikuun puolivälissä kevätfestarit ja kirjastolla voi kuulla monenlaista musiikkia. Viikon aikana kirjastolla pidetään kolme konserttia.
Tiistaina 18.4. paikalla on esiintymässä hausjärveläinen duo Vanerin Pojat, keskiviikkona 19.4. Tervakoskella kokoontuva Vanajaveden Opiston yhteissoittoryhmä Terva-Vopparit ja torstaina 20.4. iloista irkkumusiikkia esittävä Ants in the Pants.
Konsertit alkavat kello 18 ja ovat ilmaisia.
Vanerin Pojat, jonka taustalla on kaksi tuttua hausjärveläismuusikkoa ja -laulajaa Joni Okkonen ja Olli Karikorpi, esittää Hectorin ikivihreitä kappaleita tämän pitkän uran ajalta. Joni Okkonen tuli suurelle kansalle tutuksi vuoden 2021 Voice of Finlandista. Vanerin Pojat laitettiin pystyyn vuonna 2022.
Terva-Vopparit on Tervakosken koululla harjoitteleva yhtye, jota ohjaa Vanajaveden opiston opettaja Terho Asikainen. Yhtye soittaa itse valitsemaansa ja sovittamaansa koti- ja ulkomaista musiikkia. Ohjelmistossa on mm. Lionel Richien, J. Karjalaisen, Chris Rean ja Anssi Tikanmäen tuotantoa. Laulusolisteina esiintyvät Kalevi Sundqvist ja Jari Kangas.
Irlantilaista musiikkia soittava duo Ants in the Pants on keikkaillut yli kahdenkymmenen vuoden ajan niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa. Irkkuduon muodostavat aviopari Ilona Ala-Leppilampi (viulu, laulu) ja Lasse Suurkari (kitara, laulu).