Janakkalan kunnan kesäleirien ilmoittautuminen on käynnissä

Leirejä tarjotaan kesäkuussa 7–15-vuotiaille, ja leiritunnelmaan pääsee niin päiväleireillä kuin leirikeskuksessa yön yli.

Janakkalan kunnan kesäleireillä pääsee esimerkiksi harjoittelemaan skeittaamista.

Janakkalan kunta järjestää tulevana kesänä seitsemän kesäleiriä janakkalalaisille lapsille ja nuorille. Leirien ohjelmassa on esimerkiksi leikkiä, pelailua, metsäretkiä, kokkailua ja uimista. Kaikkien leirien hintaan sisältyy ruokailut ja välipalat.

Mallinkaisten leirikeskuksessa järjestetään 7–12-vuotiaiden leirejä, joissa myös yövytään. Supersankarit -leirin osallistumismaksu on 20 euroa, ja se järjestetään 12.–13. kesäkuuta. Maailman ääriin -leirin osallistumismaksu on 35 euroa, ja se järjestetään 14.–16. kesäkuuta. Eläinystävät-leirin osallistumismaksu on 45 euroa, ja se järjestetään 19.–22. kesäkuuta. Kullekin leirille otetaan enintään 35 leiriläistä.

Turengissa ja Tervakoskella järjestetään päiväleirejä 7–12-vuotiaille. Sataman Elokuvaleiri järjestetään 5.–9. kesäkuuta kello 9–15. Leirillä pääsee kuvaamaan ja tekemään elokuvaa. Tervakosken Aktiviteettileirillä liikutaan, leikitään ja askarrellaan 12.–16. kesäkuuta kello 9–15. Molemmille päiväleireille otetaan enintään 20 leiriläistä ja leirimaksu on 20 euroa.

Tervakoskella järjestetään 8–12-vuotiaille tarkoitettu Skeitti-leiri 26.–29. kesäkuuta. Leirin hinta on 50 euroa. Leirille otetaan maksimissaan 15 osallistujaa. Skeittiopetuksesta vastaa kaksi ohjaajaa.

Mallinkaisen leirikeskuksessa järjestetään 12–15-vuotiaiden nuorten leiri 26.–28. kesäkuuta. Leirin hinta on 35 euroa. Leirille otetaan enintään 20 leiriläistä.

Leireille haetaan Janakkalan kunnan sivuilta löytyvän sähköisen hakemuksen kautta 23. huhtikuuta mennessä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos