Ruokaviraston koirarekisterin ensimmäinen osuus avautuu käyttöön 8. toukokuuta. Kun rekisteri on avattu, yksityishenkilöt voivat ilmoittaa koiransa rekisteriin.
Seuraavassa vaiheessa asiointi avataan yhdistys- ja yritystoimijoille, joille asiointi on mahdollista viimeistään elokuussa. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin.
Koirarekisterin avauduttua koiran sen hetkinen haltija ilmoittaa koiran rekisteriin. Ilmoituksia rekisteriin ei ole tarpeen tehdä takautuvasti.
Lue lisää: Näillä kaveruksilla on 55 kiloa kokoeroa: ”Mac on kaksikon aivot ja Raimo lihakset”
Maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut hinnan koirien rekisteröinnille. Sähköisen asioinnin kautta tehtävä koiran rekisteröinti tai haltijan vaihdos maksaa 10 euroa. Hinta on 19 euroa koiralta, jos rekisteröinnin tai haltijan vaihdoksen tekee paperilomakkeella tai sähköpostitse.
Koirarekisterin maksulla katetaan rekisteröinti- ja asiakaspalvelun aiheuttamat kulut, joita Ruokavirasto on arvioinut useamman vuoden aikajänteellä.
Koirarekisterin käyttöönoton myöhästymisestä huolimatta pennut tulee siruttaa ennen luovutusta seuraavalle haltijalle tai viimeistään kolmen kuukauden iässä. Ennen vuotta 2023 syntyneet koirat tulee siruttaa kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tunnistusmerkitsijän tulee antaa siruttamistaan koirista eläinten haltijalle tunnistustodistus.
Maa- ja metsätalousministeriö on arvioinut, että pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti saattaisivat osaltaan edistää koirien vastuullista kasvatus- ja myyntitoimintaa ja siten ehkäistä pentutehtailua ja koirien laitonta maahantuontia.
Koirarekisterin asiakaspalvelu on aloittanut toimintansa tammikuun alussa ja vastaa Ruokaviraston mukaan tarvittaessa aiheeseen liittyviin kysymyksiin jo ennen rekisterin avautumista.
Lähde: Ruokavirasto