Seurakunta aloittaa kahvilan, joka tarjoaa tukea arkeen sekä talous- ja velkaneuvontaa

Mukana on vuoroin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä talous- ja velkaneuvontaa.

Tsemppikahvilaa pidetään Lähetyskahvila Toivossa Turengissa.

| Päivitetty

Seurakunta aloittaa tammikuun lopussa tsemppikahvilatoiminnan, jossa kaksi kertaa kuussa on kävijöiden tukena ammattilaisia tsemppaamassa arjessa.

Tsemppikahvilaa pidetään Lähetyskahvila Toivossa Turengissa ja siellä mietitään arjen asioita: taloutta, terveyttä, tukihakemuksia, tulevaisuutta ja toivoa. Paikalla on seurakunnan diakoniatyöntekijöitä. Lisäksi mukana on vuoroin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä talous- ja velkaneuvontaa.

Diakoniatyöntekijä Virpi Juppala kertoo, että kahvilatoiminnan aloittamisen kimmokkeena on ollut seurakunnan diakoniatyön asiakasmäärien kasvu.

”Tarvetta on, mutta tietysti ajan kanssa näemme, miten tällainen toimintamuoto lähtee liikkeelle”, Juppala sanoo.

”Diakoniatyössä meillä on mahdollista auttaa ihmisiä elämän isoissa ja pienissä kriiseissä ja antaa myös kertaluontoista taloudellista apua. Tsemppikahvilassa pyritään huomioimaan kokonaisvaltainen hyvinvointi ja antamaan myös sellaista tukea ja apua, joka kantaisi jatkossa niin, etteivät samat ongelmat uusiudu”, Juppala sanoo.

Tärkeä rooli kahvilassa on yhdessä ololla ja osallisuuden kokemuksella.

”Haluamme pitää yllä sitä ajatusta, että jokaisessa tilanteessa on toivoa. Veloista voi selviytyä ja omia raha-asioita voi oppia hallitsemaan”, Juppala kertoo.

Tsemppikahvila lähtee liikkeelle kevään ajan pilottiprojektina ja sen jälkeen katsotaan kahvilan jatkoa.

Kahvilassa on päiväkahvit ja lopuksi on mahdollisuus jäädä hartauteen. Kaikki toiminta on maksutonta.

Muualla kuin Turengissa asuville kävijöille seurakunta kustantaa bussiliput.

Tsemppikahvila maanantaisin 30.1., 6.2., 20.2., 13.3.,27.3., 17.4., 24.4., 8.5. ja 22.5. klo 13-15 Lähetyskahvila Toivossa Keskuskuja 3, Turenki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos