Tämä juttu tarjoaa hyötytietoa kaikille kotipuutarhureille – asiantuntija kertoo, miten valitset terveen taimen ja vältät pahimmat istutusmokat

Asiantuntija kertoo, mitä taimia valitessa on hyvä ottaa huomioon, jotta mopo ei karkaa käsistä. Hän antaa myös vinkit, joilla kasvun saa hyvään vauhtiin.

Taimien kasvatus on yhä suositumpi harrastus myös kotien ikkunoilla. Nämä tsinnian taimet kuvattiin Ahlmannilla maaliskuussa 2022.

17.6. 13:00

Kysyimme Tampereen puutarhaseuran puheenjohtaja Jyrki Santalalta, mitä kannattaa pitää mielessä näin kesän alussa.

Jyrki Santala, mitä isolla taimitorilla taimia valitessa tulee ottaa huomioon?

”Mieti, mitä tarvitset, minne sen istutat, ja valitse terve taimi. Usein taimitorilla tai -markkinoilla mopo karkaa käsistä eli tulee hankituksi kasveja, joiden menestyminen omassa puutarhassa ei ole taattu. Valitessasi taimia on hyvä pohtia löytyykö, omasta puutarhasta kyseisen kasvin vaatima kasvupaikka.”

Minkä kasvien taimet voi juuri nyt laittaa maahan?

”Avojuuristen taimien paras istutusaika on varhaiskeväällä tai myöhään syksyllä, mutta astiataimia voi istuttaa koko kasvukauden ajan. Juuri nyt on hyvä aika istuttaa niin hyöty- kuin koristekasvien taimia. Sanotaan, että näillä seuduilla hallanvaara on olemassa noin kymmenenteen päivään kesäkuuta saakka.”

Mistä tunnistaa terveen taimen?

”Hyvä taimi on virkeä, vihreä ja varreltaan tukeva sekä kasvultaan tasaista ja vahvaa. Juuriston tulee olla terve ja voimissaan, jolloin juuret näyttävät vaaleilta. Ilman lupaa ei ole syytä ottaa tainta pois ruukusta, eli pyydä lupa myyjältä katsoa, minkälainen juuristo kasvilla on. Jos juuret ovat kiertyneet eikä niitä oikaista, kasvi ei kasva vaan jää jurottamaan. Kasvualusta ei saa olla korpuksi kuivahtanut, vaan sopivan kostea. Kuivuneessa mullassa juuristokaan ei voi hyvin.”

Mikä on yleisin virhe, jonka aloittelija tekee taimien kanssa?

”Taimien istutus ei ole salatiedettä, mutta joitakin perusasioita on hyvä muistaa. Vaikka televisio-ohjelmissa taimet istutetaan suoraan ruukusta kasvualustaan, niin ei pidä tehdä. Ennen istutusta tarkistetaan juuristo. Voit vaikka leikata juuristoa auki neljältä sivulta niin, että saat avattua sitä. Perennat voi istuttaa hieman entistä syvempään, mieluusti 1–2 senttimetriä multaa paakun päälle. Sen sijaan vartetut pensas- ja ryhmäruusut sekä isokukkaiset jalokärhöt istutetaan aina selvästi syvemmälle. Ennen istutusta paakut kastellaan hyvin. Ruukuissa taimi on usein istutettu turpeeseen, jonka perusteellinen kastelu ennen istutusta on välttämätöntä.”

Miten voi toimia, jos pelkää vaikka lehtokotiloiden munia taimien joukossa?

”Varmin tapa on puhdistaa juuret huolellisesti mullasta. Tarvittaessa vaikka pestä juuristo.”

Miten voisi taata, että esimerkiksi kesäkurpitsan taimi todella lähtee kasvuun maahan päätyessään?

”Esikasvatettu taimi tulee karaista ennen istutusta ulkoiluttamalla sitä joitakin päiviä. Istutuksen jälkeen kesäkurpitsan tainta on hyvä varjostaa polttavalta auringonpaisteelta jonkin aikaa. Myös tuulelta suojaamisesta kannattaa huolehtia, koska taimen varsi on vielä hento ja taittuu herkästi tuulessa. Kastele, lannoita ja huolehdi keväthallan torjunnasta, niin saat runsaan sadon.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos