Leijonat kunnioittivat veteraaneja havuttamalla sankarihaudat talviasuun - Elämänmeno - Janakkalan Sanomat

Leijonat kunnioittivat veteraaneja havuttamalla sankarihaudat talviasuun

Klubipresidentti Risto Ojala kertoo, kuinka perinne sai kahdeksan vuotta sitten alkunsa.

Talkooväki havujen asettelun jälkeen.

26.10. 12:42

Vuodesta 2013 Janakkalan Lions Clubit ovat havuttaneet sankarihaudat talviasuun Janakkalan kirkolla sekä Tervakosken sankarihautausmaalla. Tänä vuonna havut laskettiin viime viikonloppuna.

Kahdeksan vuotta sitten syntyi keskustelua seurakunnan kanssa, olisiko sankarihaudoille, jotka ovat hienosti hoidettu, jotain tehtävissä Leijonien toimesta. Tällöin päädyimme sankarihautausmaan havuttamiseen, mikä oli ollut siihen asti seurakunnan vastuulla. Leijonat leikkaavat havut talkootyöllä lähimetsistä metsänomistajien luvalla ja asettelevat ne seurakunnan ohjeen mukaan haudoille. Tänä vuonna havut leikattiin klubipresidentti Risto Ojalan metsästä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Mainos