Suomen luonnon päivä 31.8. - Elämänmeno - Janakkalan Sanomat

Retkeile metsässä tai yövy ulkona – Suomen luonnon virallista merkkipäivää juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina

Suomen luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013 lähtien. Päivän teemoihin kuuluvat muun muassa retkeily ja yöpyminen luonnon helmassa.­

26.8.2019 16:58

Liput nousevat salkoon tämän viikon lauantaina Suomen luonnon päivän kunniaksi. Vuodesta 2013 asti vietetty juhlapäivä on tuonut luonnon juhlan osaksi vuodenkiertoa. Tänäkin vuonna Suomen luonnon päivä täyttyy tapahtumista ja retkeilevistä ihmisistä, joiden eväsreput pullistelevat mustikkapiirakoita. Juhlijoita kannustetaan osallistumaan Instagramissa tapahtuvaan mustikkapiirakkahaasteeseen. Ulkoiluntäyteinen päivä huipentuu, kun tuhannet suomalaiset nukkuvat yönsä ulkona. Sisäministeriön suosituksesta liputamme luonnolle virallisesti jo kolmatta kertaa.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Tuoreimmat mainokset