Sanan paikka: Armon äärellä - Elämänmeno - Janakkalan Sanomat

Sanan paikka: Armon äärellä

20.6. 13:00

Istumme pehmeällä nurmikolla. Lämmin tuuli kutittaa käsivarttani. On rippikoulun oppitunti, aiheena anteeksiantaminen. Kysyn, minkälainen on katkera ihminen. ”Sellainen, joka on koko ajan ilkeä kaikille”, joku sanoo. ”Ja sellainen vakava, ei osaa nauraa eikä iloita”, joku toinen jatkaa. Ei kuulosta houkuttelevalta. Pohdimme katkeroitumiseen johtavia syitä. ”Sille on käynyt jotain, eikä se ole antanut sitä ikinä anteeksi”, joku sanoo.

Keskustelemme lisää. Kysyn, voiko ihan mitä vain antaa anteeksi. Nuoret ovat sitä mieltä, että ei voi: ”Jos sun läheisille tehdään jotain tosi pahaa, niin sitä ei kyllä voi antaa anteeksi”. Kysyn, onko pahuuden kohteeksi joutunut ihminen sitten tuomittu olemaan koko loppuelämänsä katkera. ”Ei ole”, moni vastaa. Keskustelemme tähän liittyvästä ristiriidasta: jos kaikkea ei voi antaa anteeksi, niin miten sitten voi estää katkeroitumisen? Tähän ei kukaan osaa antaa suoraa vastausta. Puhumme anteeksi antamisen ja pahuuden hyväksymisen erosta. Pahaa ei tarvitse hyväksyä, eikä kärsimäänsä pahaa voi – eikä tarvitsekaan – unohtaa. Mutta vihaa ei tarvitse kantaa. Vihasta voi päästää irti. Pohjimmiltaan anteeksi antaminen on juuri sitä. Vihasta irti päästämistä.

Keskustelu kääntyy Jumalan armoon, rakkauteen, joka kukaan ei voi ansaita. Jumalan läheisyydessä jokainen saa päästää irti taakoistaan. Sekä syyllisyydestä että vihasta.

Oppitunti päättyy, jään hetkeksi yksin nurmikolle. Rukoilen: Jumala, siunaa näitä nuoria. Siunaa meitä kaikkia. Varjele meidät vihasta, varjele meidät katkeruudesta. Aamen.

Kirjoittaja on Janakkalan seurakunnan nuorisopappi.

Osaston tuoreimmat

Osaston luetuimmat

Luitko jo nämä?

Tuoreimmat mainokset