Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Turengin tori pukeutui jouluasuunsa – Katso meneillään olevien joulumarkkinoiden tunnelmia tästä

Kipin Grillin yrittäjän Kimmo Puontin järjestämiä joulumarkkinoita vietetään tänään pienessä pakkassäässä. Markkinoilla on hyvä kuhina jo ennen puoltapäivää. Kojujen edustat ovat täynnä kuntalaisia, jotka ovat saapuneet paikan päälle tekemään ostoksia ja vaihtamaan kuulumisia tuttujen kanssa. Markkinoista ainutlaatuisen tekee se, että jokaista tuotetta kohti on vain yksi myyjä, eikä torilla ole esimerkiksi viittä eri laukunmyyjää. Puontin mielestä juuri se onkin avain onnistuneisiin markkinoihin. –Täällä on reippaasti enemmän väkeä ja myyjiä kuin esimerkiksi syysmarkkinoilla, Puonti iloitsee. Turengin tori ja kävelykatu on täyttynyt lukuisista erilaisista ruoka- ja käsityö-, vaate- ja asustekojuista. Markkinat kestävät kello 18 saakka. Katso alta markkinoiden tunnelmia.