Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Turenkilaisperhe pysyttelee neljän seinän sisällä koronavirusepäilyn takia – odottaa testituloksia

Turenkilaisperhe on pysytellyt maanantaista lähtien neljän seinän sisällä. He ovat poistuneet kotoa vain tiistaina käydäkseen Kanta-Hämeen keskussairaalassa koronavirustestissä. – Ajoimme omalla autolla sairaalan takaovelle, josta meidät tuli hakemaan päästä varpaisiin suojautunut hoitaja, perheenäiti kertoo. Hoitaja antoi kaikille kasvomaskit. Perhe ohjattiin tyhjään huoneeseen, jossa näytteet otettiin sieraimesta. – Poika kesti reippaasti toimenpiteen, joka tuntui inhottavalta. Tytärtä jännitti outo tilanne, nainen kertoo. Perhe palasi Italian-lomaltaan maanantaina. He olivat käymässä miehen kotiseudulla Lombardian alueella, jossa koronavirus on levinnyt rajusti. Samaa mieltä rehtorin kanssa Koronavirusvyyhti lähti purkautumaan vain muutama päivä sen jälkeen, kun perhe oli saapunut Italiaan. – Menimme kauppaan ja paniikki oli käsin kosketeltava. Ihmiset hamstrasivat ruokaa. Hyllyt olivat aivan tyhjiä, perheen äiti kertoo. Kymmenen päivää myöhemmin perhe lähti kotimatkalle. – Ajaessa näimme, kuinka kaupunkeihin johtavilla teillä oli tiesulut. Kokonaisia kaupunkeja oli eristetty. Puoliso sai jo lomamatkan aikana työpaikaltaan viestin, jossa häntä kehotettiin jäämään kotiin karanteeniin. Rouva otti yhteyttä omaan työpaikkaansa ja lasten kouluun. – Olimme rehtorin kanssa yhtä mieltä, että varaudutaan huolella. Vaikka näyte olisi negatiivinen, pysymme kotioloissa vielä ainakin loppuviikon, äiti kertoo. Milanon lentokentällä matkailijoilta mitattiin kuume, ennen kuin he saivat jatkaa eteenpäin. Suomen päässä ei matkustajien vointia kontrolloitu. Kuumetta ja yskää Perheen tyttärelle nousi matkan aikana korkea kuume ja perheenäidillä on ollut yskää. Lisäksi tytär on valitellut päänsärkyä. – Hän on kuitenkin selvästi paranemaan päin. Kuume on jo laskenut. Äiti kertoo, ettei perhe ole huolissaan. – Lapset tahtoisivat jo kouluun, mutta tietysti olemme karanteenissa niin kauan kuin koulu toivoo. En halua missään nimessä omalletunnolle epäilyä siitä, saako joku meidän vuoksemme tartunnan, hän sanoo. Neljän seinän sisällä oleminen on perheen mukaan lähinnä tylsää. Vanhemmat eivät ole pystyneet tekemään etätöitä. Pojan koulukaverit toivat koulukirjat ja jättivät ne kodin portaille. Ystävät ovat käyneet hakemassa ruokaa ja tuoneet kassin pihalle. Äiti kertoo, ettei jatkotoimenpiteistä ole ollut puhetta. Jos perheellä todetaan virus, karanteeni jatkuu. Vaikka perhe on päässyt Suomeen, ei Lombardian tilanne lakkaa kiinnostamasta. – Meillä on ystäviä ja sukulaisia alueella, joten seuraamme tiiviisti uutisia.