Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Leppäkosken kioskin jymy-yllätys: 13-vuotias Veeti avaa ovet – Listalla omatekoista raparperipiirakkaa ja limsaa

13-vuotias Veeti Hyvönen sai keväällä Janakkalan yrittäjien stipendin. Nyt hän sijoittanut rahat Leppäkosken kioskiin, jota aikoo pyörittää tämän kesän. Kioskin avajaiset ovat jo lauantaina. – Halusin kesätöitä, mutta Leppäkoskelta eivät bussit oikein kesäaikaan kulje, niin että pääsisin mihinkään, Veeti kertoo. Sitten nuorimies huomasi, että Leppäkosken kioski on vuokralla. – Tajusin, että siihen pääsen hienosti pyörälläkin. Monia kavereita on harmittanut, kun kioski ei ollut auki viime kesänä. Nyt voin pitää sitä auki ja määritellä itse kioskin aukioloajat, Hyvönen sanoo. Hyvönen aikoo houkutella asiakkaita mainoskylteillä, kyläläisten whatsapp-ryhmässä ja järjestämällä teemailtoja ja -päiviä, kuten vohveli-illan tai poppari-illan. Hyvönen odottaa kioskin pitämiseltä uusia tuttavuuksia, iloisia ja tyytyväisiä asiakkaita, uusia kokemuksia sekä vähän omaa rahaa. – Moni kyläläinen on sanonut, että kunpa täällä olisi joku paikka, missä käydä kahvilla. Kaikki on niin kaukana, kertoo Hyvösen äiti Piia Liuha-Hyvönen . Vanhemmat auttavat Hyvöstä kioskin järjestelyissä. Myös moni Veetin kavereista ja kyläläisistä on tarjonnut apuaan. Liuha-Hyvönen n on suunnitellut kioskin listaa yhdessä Veetin kanssa. Kioskissa on tarkoitus myydä omatekoista raparperipiirakkaa, mustikkapiirakkaa, popcornia, karkkia ja limsaa. Avajaisissa on tarkoitus tarjoilla minihotdogeja. Kohderyhmänä ovat kyläläiset ja erityisesti eläkeläiset ja lapsiperheet. Kioskin aukioloajat ovat vielä hieman auki. Niitä säädetään kävijämäärän mukaan. Kioskilla vietetään avajaisia lauantaina 13.6. klo 12– 18.