Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Hännät heiluivat viikonloppuna Janakkalan agilitykilpailuissa – katso kuvat!

Urheilulajit pyrkivät pelastamaan vielä kuluvaa kilpailukautta. JANKK eli Janakkalan Koirakerho ry. onnistui siinä hyvin, sillä 31.7.-2.8. olleissa agilitykilpailuissa oli startteja viikonlopun aikana yli 1400. Agility on koirien estekilpailu, jossa yhdellä radalla suoritetaan jopa 20 erilaista estettä. Ihminen ohjaa koiran radan läpi äänikäskyillä sekä käsimerkeillä. Voittajapari on se, joka pääsee maaliin mahdollisimman nopeasti ja virheittä. Janakkalan kilpailuja olivat tuomaroimassa Anders Virtanen , Sari Mikkilä , Marko Mäkelä , Seppo Savikko sekä Saksasta Stefanie Semkat . Lajissa testataan koiran ja ohjaajan välistä luottamusta sekä koiran älykkyyttä ja kykyä toimia eri tilanteissa. Luokkia löytyy usealla tasolla kaiken kokoisille koirille. Ryhmät jakautuvat koiran säkäkorkeuden mukaan. Agility sopii kaikille, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Omaksi ilokseen voi toki treenata kuka vain, mutta kilpailemaan pääsee vähintään 1,5 vuotiaan koiran kanssa, joka on lisäksi muuten terve, rokotettu ja rekisteröity. Hyvällä treenillä 2-vuotias koira on kilpailukunnoltaan jo ihanteellinen. Monen muun lajin innokkaan harrastajan ohella Janakkala Open -agilitykilpailuun oli saapunut myös espoolainen Iida Vakkuri , joka edusti koiriensa kanssa Helsingin Agility Urheilijoita. Neljästä koirasta mukana olivat nyt bordercollie Kate sekä shetlanninlammaskoira Helka. Vakkuri on aloittanut agilityn vuonna 1994 ja vuosien varrella on menestystä tullut. – Kilpailuissa päivät venyvät helposti pitkiksi, ratoja mennään pari kolme päivässä. Aktiivinen lajin harrastaja kilpailee jopa 50-100 starttia vuoden aikana, Vakkuri kertoo. – Varsinaisten suoritusten lisäksi aikaa menee lämmittelyyn, radan opetteluun ja keskittymiseen, hän lisää. Vakkurin ja Katen seuraava rata on hetken kuluttua alkavassa vaikeimmassa, eli 3-tason luokassa. Luokat alkavat 1-tasolta. Välillä kilpailuradalla on aikamoinen meteli. Ohjaaja antaa äänekkäitä käskyjä ja kilpailija haukkuu innoissaan samalla, kun syöksyy tunneliin tai pujottelee keppejä. Vakkuri sanoo, että käskyt ovat muuttuneet ajan kuluessa. – Jokaisella on omat termit, joita käyttää koiran kanssa. Jotkut ohjaavat suomeksi, toiset englanniksi tai saksaksi. Riippuu siitä, miten kontrollia on harjoiteltu. – Ääntä saa käyttää, mutta kiroilu on kielletty. Luonnollisesti koiraa ei saa millään tavoin kohdella kaltoin tai rangaista, Vakkuri summaa. Vaikka radalla suurimman urheilusuorituksen tekeekin koira, on myös ohjaajan hyvä olla fyysisesti jonkinlaisessa kunnossa. Pulssi nousee ja paikasta toiseen joutuu juoksemaan nopeallakin tahdilla. – Koirien kanssa lenkkeillään paljon metsissä ja käydään pyörälenkeillä. Siinä tulee itse liikuttua samalla, Vakkuri sanoo. – Kotona agilityratoja treenataan koirien kanssa 2-3 kertaa viikossa. Joskus hiotaan vain tiettyjä asioita tai esteitä. Mikäli viikolla on tulossa kisat, niin silloin yleensä vain kerran. Sunnuntaina Janakkalan kilpailuissa Vakkuri ja Kate olivat neljänsiä. Helka voitti oman luokkansa, saaden myös oikeuden nousta seuraavalle tasolle. Kilpailun tuloksiin voit tutustua täällä . Tässä voit katsoa Timo Martolan ottamia valokuvia tapahtumasta: EDIT 3.8. klo 10.24: Korjattu juttuun viikonlopun starttimäärä ja tuomariston kokoonpanoa.