Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Myös mielenterveysomaisten jaksamisesta tulee huolehtia

Mielenterveyden häiriöt koskettavat tänä päivänä usean ihmisen elämää. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan esimerkiksi masennukseen sairastuu joka viides suomalainen elämänsä aikana. Vaikka aiheesta keskustellaan enenevässä määrin, se tuntuu olevan edelleen jollain tapaa tabu. Monet mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat ovat kertoneet, että häpeä ja pelot ennakkoasenteista estävät heitä hakemasta apua. Näin ei pitäisi olla. Mielenterveysongelmista tulisi voida puhua matalalla kynnyksellä ilman pelkoa leimatuksi tulemisesta. Kun aiheesta puhutaan avoimesti, se voi parantaa mahdollisuuksia päästä ajoissa avun piiriin. Mielenterveyden häiriöt eivät kuitenkaan kosketa pelkästään psyykkisesti sairastuneita, vaan myös heidän lähipiiriään. Lähipiiri voi olla korvaamaton tukiverkosto kuntoutumisessa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kuntoutuminen vaatii merkittävää aktiivisuutta sekä sairastuneelta että hänen läheisiltään. Näin ollen on tärkeää, että myös mielenterveyskuntoutujien omaisista pidetään hyvää huolta. Esimerkiksi FinFami tekee valtakunnallisella tasolla tärkeää työtä mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tässä lehdessä turenkilainen Reija Peltomäki kertoo oman tarinansa mielenterveysomaisena. Tarinallaan hän haluaa rohkaista kaikkia omaisia hakemaan itselleen apua hyvissä ajoin.