Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kun aika on -laulaja Seija Simolan juuret olivat Janakkalassa – Uutuuskirja kertoo traagisesta elämästä

Kun aika on... laulaa naisääni televisiomainoksessa. Sama ääni tulkitsee monta muutakin edelleen soivaa tunnettua sävelmää kuten Et itkeä saa Argentiina , Sulle silmäni annan ja Maritza . Hiteistä, äänestään ja 30-vuotisesta urastaan huolimatta Seija Simolasta ei tullut aikalaistensa Katri Helenan tai Paula Koivuniemen kaltaista tähteä. Solistius ja äitiys samaan aikaan Simola peri taiteelliset lahjansa isältään Urpo Simolalta , joka kirjoitti lauluja, rakensi viuluja ja toimi myös orkesterimuusikkona. Pienenä hän nukahti isänsä musisointiin ja puolitoistavuotiaana lauloi Liljankukkaa veljensä kastetilaisuudessa. Vanhempien erottua 1950 Simola muutti äitinsä kanssa Janakkalasta Helsinkiin. Nuorisokulttuuri teki tuloaan. Hänkin kiinnostui muodista ja somistamisesta tuli hänelle ammatti taideteollisen ammattikoulun kautta. Hän paloi halusta laulaa ja kävi usein nuorison suosimassa Linnanmäen Rondo-tanssipaviljongissa. 17-vuotiaana hän pääsi Rondossa vaikuttaneen Leo Lindblomin yhtyeen solistiksi 1962. Yhtye oli ponnistuslauta myös Kai Lindille ja Sammy Babitzinille . 1963 syntyi juhannusvauva Taina , jonka isästä ei puhuttu mitään. Simola jätti jo raskausaikana päivätyönsä ja keskittyi uraansa. Äiti ja mummo hoitivat lasta. Ikivihreät ensilevytykset Simola alkoi saada nimeä. Skandaalinpoikanenkin syntyi kun hän äkisti vaihtoi Lindblomin yhtyeestä toisen. Levytysura alkoi 1966 ensisinglellä Kun hämärtää / Suurkaupungin valot . Jatkossakin hän levytti käännösiskelmiä kuten Sulle silmäni annan , Näkemiin ja Maritza sekä italialaisen Nino Rotan elokuvasävelmäksi säveltämän Kun aika on . 1960-1970-lukujen taitteessa ura oli hyvässä nosteessa. Artisti laajensi skaalaansa. Hän nauhoitti muutaman progekappaleen aikansa kulttibändin Wigwamin kanssa. Simola levytti iskelmiä itselleen läheisen jatsahtavan tai maailmanmusiikin sijaan. Aikalaistensa suosimaan poliittiseen laululiikkeeseen hän ei lähtenyt. Kokonaan hän ei jättänyt ottamatta kantaa, vaan levytti lasten ja naisten oikeuksia sivuavia kappaleita. Hän myös puolusti työkavereidensa oikeuksia: hän halusi taustabändiään kohdeltavan samoin kuin itseään. Laulaja esiintyi uransa aikana usein ulkomaillakin. Näyttävä avaus ulkomaiden suuntaan oli esiintyminen Chilen Kansainvälisellä laulufestivaalilla 1971. Seijan romanssi häntä Suomeen seuranneen muusikko Nano Vicencion kanssa nousi otsikoihin. Pikaero ja itsemurhayritys Suosio lisäsi julkisuutta eikä Lex Hymy ei vielä suitsinut sensaatiolehdistöä. Kirjoittelu oli roisia ja Simola toimi lehdistön kanssa harkitsemattomasti. Hän antoi ymmärtää kärsivänsä kuolemansairauksista. Paluu totuuteen vaati monta juttua, joissa laulaja vakuutti parantuneensa. ”Ihmeparantumisessa” auttoi sekin, että laulaja oli rakastunut. Hän avioitui 23-vuotiaan autokoulunopettajansa kanssa. Vuoden sisään tuli myös ero, sitä seurannut itsemurhayritys ja kuukauden sairaalajakso, josta hän kertoi avoimesti. 1960- ja 1970-lukujen vaihteeseen ajoittunut kohujulkisuus jätti varjon, joka oli vaikea häivyttää. Mestarillinen tulkitsija Laulajan suurin hittiputki osui vuosiin 1969-1974. Sen loppuvuosina tapahtui paljon. 1973 nähtiin voimaantunut Simola. Hän osallistui viisukarsintoihin Pepe & the Paradisen kanssa kappaleella One, two, three. mutta Marion Rung vei niukasti voiton. Simolan yhteistyö Willbergin kanssa oli alkanut jo 1972, jolloin molemmat osallistuivat kulttuurivaihtomatkalle Alma Ataan. Matkan seurauksena syntyi lauluyhtye Fyrkka, joka teki kunnianhimoisia jatsahtavia äänityksiä. Willbergin mukaan Simola ei ollut aina helppo työkaveri, mutta osaava hän oli. – Seija oli taitava laulaja, ja mikä parasta, hänen soundinsa oli sellainen, että kuulija vakuuttui. Tulkinta meni pinnan alle, Willberg luonnehtii kirjassa. 1975 Simola avioitui yhtyeensä basistin, myöhemmin Solistiyhtye Suomesta ja Korsuorkesterista tutun Pekka Hartosen kanssa. He saivat pojan, Nikon . Avioliitto päättyi lyhyeen, mutta välit säilyivät ilmeisen hyvinä, sillä Simola kutsui loppuelämänsä kotikonnuilla Vantaan Myyrmäessä itseään Hartoskaksi. Euroviisufiasko Vuonna 1977 Simola lauloi suomenkielisen käännöksen hittimusikaali Evitasta tutusta Et itkeä saa Argentiina . Se nauhoitettiin yhdellä otolla aamuyöllä kun Simola palasi keikkamatkalla. Hitiksi noussut tulkinta sai kehuja jopa Andrew Lloyd Webberilta . Simolalla oli jälleen nostetta. Tuolloin euroviisut olivat vielä iso juttu ja kuuluivat artistien, vuodenkiertoon. 1978 karsintaan Simola osallistui sanoittamallaan laululla Anna rakkaudelle tilaisuus . Sanoitukseen innoitti oma poika. Voitto toi julkisuusmylläkän ja loppukilpailumatkan Pariisiin. Odotukset olivat valtavat. Lienevätkö ne myös heijastuneet ravintolashow’hun, jota Simola esitti uudessa nosteessa. Show sai huonot arviot. Paremmin ei sujunut Pariisissakaan, vaikka Simolalla oli kokemusta kansainvälisistä ympyröistä. Hänen moitittiin vetäytyneen viisuissa omiin oloihinsa. Esiintymisasukin oli epäonnistunut ja Suomi jäi toiseksi viimeiseksi. Heikko viisumenestys notkahdutti Simolan uran. Häneltä peruuntui keikkoja. Laulaja koki itsensä väärin kohdelluksi. Legendaarisen euroviisukapellimestari Ossi Runteen mielestä Simola oli tasaisen hyvä, mutta jotain puuttui eikä hän pystynyt ohjelmistollaan saavuttamaan suuren yleisön varauksetonta suosiota. Tulkitsijana hän oli ansiokas. – Hän oli sydämellinen, voimakas ja puhtaan tunteellinen tulkitsija. Simola oli epäonnisten viisujen jälkeen käytännössä työtön. Lohtua toi kutsu osallistua syksyllä 1978 Lontoossa Lasten vuoden hyväntekeväisyyskonserttiin ainoana ulkomaisena esiintyjänä. 1970- ja 1980-luvut olivat ravintolashow-ilmiön aikaa. Simolakin teki omansa paitsi yksin myös Kai Hyttisen ja Lasse Mårtenssonin kanssa. Tuli pyyntö tehdä uusi. Vastapariksi löytyi Vesa-Matti Loiri . Kaksikko hämmensi ja rikkoi rajoja Entinen kaunotar ja hirviö -show’llaan. 1979 hän teki myös uuden levyn. Katseen kosketu s -runolevy oli kunnianhimoinen ja hänelle tärkeä, mutta hämmensi tanssilavayleisöä. Keikat olivat vähissä. Vuosia jatkunut käännösiskelmien buumi hiipui. Nyt piti löytää muuta. Simolan entistä kepeämpi linja alkoi poikia tanssikeikkoja, joista hän ei pitänyt. Taustabändien osaaminen ja esiintymiskunto olivat arpapeliä. – Tässä vaiheessa uraa on aika järkyttävää huomata, että vihaa sitä, mitä joutuu työkseen tekemään, hän paukautti haastattelussa. 1980-luvulla laulajan tyyli muuttui. Simola teki kaksi discopoljentoista iskelmälevyä. Hänen viimeiseksi studioalbumikseen jäi Esa Kaartamon kanssa tehty Seija . Sen jälkeen hän lauloi vielä Erik Lindströmin 50-70-luvun leidit -levyllä. Jälkijättöinen arvostus Syksyllä 1992 Simola ilmoitti tanssiravintola Vanhassa Maestrossa, että kyse oli hänen viimeisestä keikastaan. Lopettamispäätös oli spontaani. 1995 Kai Hyttinen ja Fredi onnistuivat pitkän suostuttelun jälkeen saamaan hänet artistivieraakseen musiikkiohjelmaansa Neljän tuulen tie. Vuosituhannen vaihteessa hän kaavaili vielä uutta levyä ja sai siihen kotikaupungiltaan apurahan. Levyä ei syntynyt. Vuonna 2005 hänelle myönnettiin taiteilijaeläke. 2011 hän menetti äänensä jouduttuaan akuuttiin kurkkuleikkaukseen. – En ole ollut kenenkään tähti. Mutta olen saanut tehdä sitä mitä olen halunnut, ja mitä en ole halunnut, nekin on tullut tehtyä, hän sanoi Helsingin Sanomien 70-vuotishaastattelussa. Simola eli viimeiset vuotensa pitkäaikaisessa kotikaupungissaan Vantaalla. Hän teki sanaristikoita, toimi tikkakerhon sihteerinä ja oli armoitettu viherpeukalo. Hän kuoli elokuussa 2017. Jutun pohjana käytetty Ismo Loivamaan ja Pirkko Vekkelin kirjaa Kun aika on - Seija Simolan tarina (Avain 2019)