Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live

Tuore ylioppilas seuraa unelmaansa ja haki opiskelemaan lääketiedettä: ”Vielä kaksi viikkoa pitäisi elää jännityksessä”

– Nyt on aika helpottunut olo, vaikka ylioppilaaksi pääsy ei missään vaiheessa ollut epävarmaa, Janakkalan lukion tämän kevään tuore ylioppilas Ella Pullinen sanoo. Kulunut kevät on ollut työntäyteinen, sillä Pullinen kirjoitti kuudesta aineesta keväällä viisi. Ahkera kirjoituksiin valmistautuminen palkittiin tiistaiaamuna, kun koululta ilmoitettiin kokeiden tulokset. – Viisi eximiaa ja yksi magna, Pullinen iloitsee. Ennen kirjoituksia Pullinen laati itselleen lukujärjestyksen, johon hän merkitsi tarkat ajat siitä, mitä ja milloin hän lukee. Lukupäiviä saattoi verrata työpäiviin. Hän aloitti yhdeksältä ja lopetti viideltä. Päivän kulkua hän tauotti puhelimeen asetettujen hälytysten avulla. – Kyllähän kaverit vähän naureskelivat minulle. Lukujärjestys kuitenkin auttoi minua keskittymään ja saamaan luku-urakkaa eteenpäin, Pullinen toteaa. Pullinen on haaveillut lapsesta asti lääkärin ammatista, jonka takia päätös hakea peruskoulun jälkeen lukioon oli itsestäänselvä. Itsestäänselviä olivat myös kouluaineet, joihin hän halusi kirjoituksissa panostaa. – Kirjoitin pitkän matematiikan, fysiikan, kemian, biologian, englannin ja äidinkielen, hän luettelee. Pullinen seurasi unelmiaan ja haki opiskelemaan lääketiedettä eri yliopistoihin ympäri Suomea. Tällä hetkellä hän jännittää pääsykokeiden tuloksia. – Kaksi viikkoa pitäisi vielä elää jännityksessä. Kohokohtana vanhojentanssit Lukion kohokohdaksi Pullinen nostaa vanhojentanssit ja penkkarit. – Jos saisin tehdä elämässäni jotain uudestaan, niin se olisi vanhojentanssit. Se oli jollain tapaa maaginen kokemus, hän naurahtaa. Mikään ei olisi kuitenkaan ollut samanlaista ilman niitä omia vuosikurssikavereita. Pullinen paljastaakin olevansa hieman haikein mielin lukion päättymisestä. – Yksi vaihe elämästä alkaa olla ohi. Lyhyessä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon. Pullisen mukaan muutaman viikon päästä koulun ovista kävelee täysin erilainen ihminen ulos kuin kolme vuotta sitten. – Kolme vuotta sitten olin vielä tietämätön lapsi. Nyt olen määrätietoinen ja tulevaisuudesta innostunut nuori nainen, hän naurahtaa. On kuitenkin jotain asioita, joita hän tekisi toisin, jos nyt saisi palata ajassa taaksepäin. – En panostaisi läheskään niin täysillä kaikkeen, vaan valitsisin ne aineet, joista oikeasti haluaisin oppia lisää, ja keskittyisin niihin. Kaikesta ei tarvitse saada kymppiä. Pullinen kertoo odottavansa itsenäisen elämän aloittamista. Sitä ennen on kuitenkin vielä juhlittava valkolakkia. Vaikka juhlia vietetään näillä näkymin vasta elokuun lopussa, juhlavalmistelut ovat jo hyvällä mallilla ja mekkokin on hankittu. Pienellä kaveriporukalla valmistumista juhlitaan kuitenkin jo aikaisemmin.