Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Live Verotiedot

Nyt puhuvat nuoret: ”Ärsyttävää, että kaikki mopoilijat leimataan tietyn porukan takia”

Janakkalan kunta järjesti lauantaina paikallisille nuorille Mopomiitin Riihimäen Ajoharjoittelukeskuksessa. Paikan päälle saapui lopulta noin kolmisenkymmentä nuorta, vaikka tapahtumasta kiinnostuneita oli huomattavasti enemmän. Mopomiitillä haluttiin muistaa nuoria, jotka jäivät ilman kunnan suunnittelemaa luvallista harjoittelualuetta eli ”moposuoraa”. – Nuorten toiveet olivat korkealla moposuoran suhteen. Pettymys oli kova, kun kunta tiedotti ettei moposuoraa tule, erityisnuorisonohjaaja Satu Punkari summaa. Mopomiitti sai hyvän vastaanoton nuorison keskuudessa. Punkarin mukaan suurin osa nuorista iloitsi tulevasta tapahtumasta. Lauantaina Riihimäen Ajoharjoittelukeskuksessa oli paikan päällä ohjaajia, jotka järjestivät erilaisia rasteja. Rasteilla kerrottiin muun muassa ajotaidon hallinnasta, nopeuksista ja ajoneuvojen huollosta. Lisäksi nuorilla oli mahdollisuus kokeilla mopo- ja henkilöautoilla ajoa. – Tämä tapahtuma on ihan priimaa. Tällaisia tapahtumia pitäisi järjestää useammin, tervakoskelainen Jasper hehkutti. Jasper saapui tapahtumaan yhdessä kaverinsa Jeren kanssa. Pojat kertovat saavansa paljon negatiivisia kommentteja ja valistusta mopoilustaan Tervakoskella. – Kuulemme lähes viikoittain valitusta kauppojen edessä tapahtuvasta mopoajelusta, vaikka me ei edes ajella siinä. Ärsyttävää, että kaikki mopoilijat leimataan tietyn porukan takia, pojat harmittelevat. Pojat paljastavat ajelevansa suurimmaksi osaksi syrjäisillä suorilla, joissa saa olla rauhassa. Vaikka ajatus moposuorasta on kunnan puolelta kuopattu, nuoret eivät ole luopuneet vielä toivosta. –Isoin kysymys on se, että mihin suoran voisi perustaa. Huoltoasema Seon suora olisi hyvä, mutta se on toisen tonttia, pojat kertovat. Mopomiitti oli osa kunnan osallistuvan budjetin hanketta. Sen kustannukset olivat noin 3 000 euroa. Budjetin loppusumma käytetään Turengin keskustan ilmeen kohentamiseen.